Vappuaaton sää klo 20:30
Sukelluskuvia Ojamon kaivoksesta
Pitkästä aikaa
Onpas siitä pitkä aika. Viimeksi pohdin Topfield-digiboksin sielunelämää syyskuun 10. päivänä. Lienee hyvä todeta, ettei Topfieldin uudelleenvirittäminen auttanut pitkässä juoksussa nauhoitusongelmaan. Ennen boksin huoltoon lähettämistä päätin vielä yrittää ja liitin boksin pc:seen, päivitin laitteen firmiksen 2.95-versioon ja näin noin parin kuukauden käytön jälkeen voin todeta sen auttaneen. Tähän mennessä jokainen ajastettu ohjelma on tallentunut normaalisti. *kop kop* Näyttää vahvasti siltä, että jokainen kodinkone alkaa olla jo omanlaisensa tietokone, jonka sielunelämää säätelee sen softa. Kuten oli myös ostamieni vahvistimen ja telkkarin kanssa. Kohta softapäivitystä kaipaa kai jääkaappikin.
Suuret muutokset ovat kohdanneet perhettämme ja siitä kai tämä kesän ja syksyn blogihiljaisuuskin on johtunut. Suuri remontti ja muutto kesällä, oman työpaikkani vaihto ja Miian töiden aloittaminen sekä Amandan hoitoon meneminen. Jälkimmäinen …