Blogiin ennen 16.10.2003 ajautunutta:
15.10.
Britishpathe.comissa on avautunut peräti 12 miljoonan historiallisen valokuvan kokoelma. Ainutlaatuisen kokoelman kuvat on
koottu British Pathen 35mm uutisfilmeistä, joista suurin osa on ajalta ennen televisiouutisia. Kokoelmassa on kuvia 1900-luvun alusta 70-luvulle, jolloin
British Pathe lopetti toimintansa. Mainittakoon mm. kuvat D-daystä ja Charles Chaplinista Venetsian elokuvajuhlilla 1930.
Vuodesta 1965 uutistoimittajana YLEssä työskennellyt ja runsaat 10.000 uutislähetystä juontanut Arvi Lind
lopettaa uransa uutisankkurina tänään perinteiseen pääuutislähetykseen kello 20.30.
Juhlapäivän kunniaksi YLEn sivuille on koottu Arvista kuvia vuosilta 1960-1989
ja vuosilta 1990-2003 sekä videoita.
Kiinasta on tullut kolmas valtio, joka on lähettänyt miehitetyn aluksen avaruuteen. Lue lisää asiasta Reutersista.
Nyt on astronautteja, kosmonautteja ja taikonautteja. En voi sille mitään, että viimeisin kuulostaa minusta hieman Harry Potterista lainatulta...
Jocka onnistui nappaamaan kuvankaappauksen eilen Helsingin Sanomien sähkeuutisissa julkaistusta
tähtireportterin polttariuutisesta. Kuten otsikkolistauksesta näkee, myöhemmin uutisen julkaisua pahoiteltiin, ja se poistettiin sivuilta. Näppärä pila. Mitenköhän paljon
uutisen julkaisseen toimittajan esimiestä nauratti?
14.10.
Vodkabrandi Absolut luo uutta profiilia teettämällä alkuperäistä musiikkia dj-jakeluun.
Ensimmäisen Absolut-cd:n nimi on "Absolut Threetracks", ja sitä on jaettu 3500 tiskijukalle
ympäri maailmaa, kertoo Marmai.
Kolme biisiä voi ladata kokonaisuudessaan myös Absolutin
nettisivuilta. Ihan kivaa chillailukamaa, olisi kiva tietää tekijä tai edes valmistusmaa.
Lauantai 18. päivä on Helsingin Bristol-leffateatterissa Tarantino-päivä!
Pirskatti kuulostaa hyvälle: valkokankaalla pyörii iltapäivästä aamuyölle elokuvia Reservoir Dogsista uusimpaan Kill Billiin.
Kaikki neljä elokuvaa maksaa pakettihintaan 28 euroa. Lieneekö tuohon enää lippuja jäljellä? Kill Billiä kyllä odotan innoissani. Jenkeissä filkka
meni suoraan ykköseksi, mitenköhän se uppoaa suomalaisiin?
13.10.
Viikonloppuna tuli tutustuttua odottamaani Suomen Kuvalehden brändin alle luotuun Mies-lehteen.
Ensimmäinen numero oli visuaalisesti hieno ja toimiva, mutta sisältö haki vielä kohderyhmäänsä. Pidemmät jutut oli suunnattu vanhemmalle lukijakunnalle ja
lyhyemmät tuntuivat yllättävänkin nuorille kirjoitetuille. Toki kun puhutaan juttusisällöstä, on mahdotonta lokeroida mieltymyksiä selkeisiin ikäluokkiin, mutta
tällainen tunne ensimmäisestä lehdestä jäi. Jään odottamaan joulukuun numeroa, ja muodostan lopullisen mielipiteeni sen luettuani.
Uusi DV-Videolehti alkaa ilmestyä 15.10. 84-sivuinen lehti kirjoittaa kotiteattereista, DVD:stä,
digikuvaamisesta, editoimisesta ja kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä. Kuulostaa mielenkiintoiselle, kunhan ei mennä liian ammattilinjalle, jolloin
lehti ei ole enää niin käytännöllinen suurimmalle osalle lukijoista. En oleta tällaisen lehden vetävän pahemmin ammatti-ihmisiä lukijakuntaansa.
Digitoday kirjoittaa
hämäläiskuntien ja -yritysten panostuksista sähköiseen asiointiin.
Itse nielin syötin ensimmäisten joukossa ja ennakkoon alennuksella tilattu oma sähköinen henkilökortti ja sen
lukulaite ovat jo plakkarissa. Ohjelmat ovat tosin vielä imuroimatta ja käytön opettelu tekemättä.
Taidan kaivata jotain todella oleellista palvelua, joka toimisi liikkeenpanevana voimana. No jos sadepäivät jatkuvat...
8.10.
Who's your governor and what does he do!?
Suomalainen Viralg Oy kertoo Digitodayssa
kehittäneensä menetelmän, jolla laittomasti verkossa levitettävä musiikki, elokuva tai muu sisältö voidaan tehdä käyttökelvottomaksi korvaamalla tiedostoon oikeaa tietoa väärällä.
Leffaan.com on Suomi24:n uusi palvelu, josta näkee leffojen
alkamisajat kronologisesti, teatterista riippumatta. Lyhyissä esittelyissä myös tulevat ensi-illat.
7.10.
Kokeile millaista on studiotyöskentely :)
Brittiläinen mobiilioperaattori MMO2 alkaa myymään
viiden suurimman levy-yhtiön musiikkia matkapuhelimiin. Palvelun on tarkoitus käynnistyä marraskuussa. Puhelimeen ladatut kappaleet
voi siirtää myös pc:lle ja polttaa ne cd:lle.
6.10.
Tilt-tv-ohjelman brändille rakennetaan
tuotantoyhtiö Intervision ja Yhtyneiden Kuvalehtien toimesta pelilehti. Päätoimittaja
on MikroBitissä aiemmin vaikuttanut Kalle Kaivola. Tilt-lehden ensimmäinen numero
ilmestyy helmikuussa 2004. Eli kyseessä on vastaisku Pelaaja-lehden ja Nelosen
Play-ohjelman synergialle?
Musiikkiteollisuuden kirosana Napster tekee paluun. Maksullinen Napster 2.0
otetaan betakäyttöön torstaina 9. päivä, kertoo
Digitoday.
Nokia uskoo myyvänsä
useita miljoonia N-Gage-laitteita vuonna 2004.
4.10.
Piakkoin lähtö syntymäpäiväjuhliin Otalammelle. Odotettavissa runsaasti kilpisjärveläistä, ammattikokin tarjoama illallinen ja kuuma sauna.
Toimii. Lauantain kunniaksi vielä pientä säätöä Kompassin graffoihin, lisää tulossa kun aika antaa periksi.
2.10.
pitkän linjan musiikkimies Jocka suosittelee kaikkia, erityisesti metallimusiikista pitäviä tamperelaisia, suuntaamaan heti maanantaiaamuna joko Epesille tai Swampiin. Rahaa pitää olla mukana vähintään 6,66 euroa ja tiskillä pitää sanoa "Yksi lippu kiitos", opastaa Jocka.
Näin toimivat kokevat hänen mukaan jotain ennennäkemätöntä jopa Suomen mittakaavassa.
"Liput loppuvat välittömästi kun keikka ja keikkapaikka tulee julki...", Jocka vihjailee. Kieltämättä mielenkiintoni heräsi, kuka haluaisi hakea minulle lipun?
Ylläksen webcamissa ei näy lunta, vaikka voisin melkein vannoa, että Ylen Aamu-TV:n kuvassa Ylläksellä sitä näkyi. No kuvakin on tosin hissien luota.
Tai lieneekö sittenkin ollut unihiekkaa. Into päästä rinteeseen on jo kova, toivottavasti pitkää pakkassäätä on pian luvassa Lappiin.
Hep! Levillähän onkin jo lunta (tsekkaa tunturikamera2) \o/
Oletko kyllästynyt jo halpalentoyhtiöihinkin? Trenditietoiset lentävät SkyHigh Airlinesilla.
Kylie Minoguen tuleva sinkku Slow kuulostaa ennakkoklipin perusteella paljon
viimeaikaisia sinkkuja tummemmalle ja rauhallisemmalle. Kiinnostava linjanmuutos jälleen.
1.10.
Mitä enemmän Tarantinon Kill Bill:stä näkee, sitä mielenkiintoisemmaksi se vain muuttuu. Erinomaista. En malta odottaa lokakuun loppupuolta.
No huh, kaukana on Michelle Pfeifferin kokopuku tästä Halle Berryn käyttämästä Kissanaisen asusta.
Empiren mukaan kyseessä on ensimmäinen kuva tulevassa Batman-leffassa käytettävästä asusta, alkuperäinen julkaisija oli Time-lehti. Kaipa tuohon pitää uskoa?
Samalla surffaussessiolla kannattaa tsekata myös Matrix Revolutionsin lopullinen traileri.
Dallas Superstarsin sivuilla on nyt making of -kuvia tulevasta "I Feel Love" -videosta.
Kompassi bloggaa Räpyläpölkystä. Asmunder on löytänyt linkin hauskaan puhesimulaattoriohjelmaan, ja
bongannut myös Danin blogin. Komeita valokuvia Danilla.
Hmm, niko.fi on käytössä Virttaalla toimivalla konepajalla.
29.9.
Jaakko "JS16" Salovaaran ja Hessu Liimataisen muodostaman Dallas Superstarsin kotisivut ovat auenneet.
Sivulla on 5.10. asti käynnissä kisa, jossa 20 onnellista voittaa seuraavan paketin: Sony-repun, I Feel Love -sinkun, DSS t-paidan tai stringit sekä
avec-lipun Dallas Superstarsin levyjulkkaribileisiin Helsinkiin 8.10. Dallassuperstars.comissa voi myös ennakkokuunnella
10.10. julkaistavan Flash-albumin raitoja.
BBC Radio Onella on käynnissä kisa, jossa pitää remiksata Tim Deluxen "Mundaya". Voittaja saa studioaikaa
yhdessä Tim Deluxen kanssa. Tarvittavat samplet löytyvät kisasivulta.
26.9.
Kompassin Star Trek Enterprise -kuvagalleriassa on runsaasti uusia kuvia kolmannen kauden jaksoista Anomaly ja Extinction.
Nokia todella panostaa puhelimien kuvausominaisuuksiin, ja keksii kokonaan uudenlaisia
käyttötarkoituksia kamerakännyillä otetuille kuville. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä markkinoille tuodaan mm. Nokia Medallion I,
Nokia Medallion II ja Nokia Image Frame.
Kaksi ensimmäistä ovat kaula- ja/tai rannekoruja, joihin voi infrapunan välityksellä uploadata kuvia osaksi korua.
Näytöllä on 4096 väriä ja tarkkuus 96x96 pikseliä. Koruihin mahtuu muistiin 8 kuvaa. Nokian kuvakehykseen mahtuu 50 kuvaa ja slideshowt pitävät
kodin kaapinpäälliset liikkeessä.
Paul Oakenfoldin Hypnotised-biisin video on varsin omalaatuinen
sekoitus dokkari-tyyppistä road showta ja tyyliteltyjä studiokuvauksia. Ei oikein toimi.
Pahaa kuittailua Benille ja J-Lo:lle. Voiko surkea saitti kerätä enemmän rahaa kuin Gigli?
24.9.
Klassinen Pacman piristää päivän.
23.9.
Elokuvatähdet hankkivat KGB:n kehittämää krapulalääkettä tuhansilla dollareilla kuukaudessa, kertoo Guardian.
RU-21-niminen lääke auttoi ennen neuvostoagentteja juomaan vastustajansa pöydän alle.
Tiedostojenjako-ohjelmien aiheuttamat menetykset musiikkiteollisuudelle lähes tuplaantuvat seuraavan viiden vuoden aikana, selviää
uudesta tutkimuksesta. Musiikin myynnin arvo laillisten online-myyjien, kuten iTunesin,
kautta kolminkertaistuu.
Imagen uudeksi päätoimittajaksi on valittu toimituspäällikkö Mikko Numminen.
Billy Crystal saattaa palata Oscar-gaalan juontajaksi. Yes!
22.9.
Haluatko töihin ulkomaille? Euroopan Unionin työnvälitysportaali EURES on avattu ja sen kautta voi hakea sekä
työntekijöitä että työpaikkoja EU-maista.
America's Army on Yhdysvaltain puolustusvoimien 7 miljoonalla dollarilla kehityttämä sotapeli, jota voi pelata verkossa. 400 megaisen tiedoston voi ladata ilmaiseksi sivuilta.
Peliä käytetään osittain pääkohderyhmän eli nuorten miesten värväysvälineenä, mutta eiköhän tuota voi kokeilla huvikseen ilman värväytymistäkin ;)
Versio 2.0 on tulossa piakkoin, täällä on tarjolla kuvia versiosta 1.9.
Lauantaina tuli harrastettua seutumatkailua. Matka alkoi Hämeen linnasta jatkuen Iittalan lasimuseon kautta Valkeakoskessa sijaitsevaan
Visavuoreen, joka on kuuluisa kuvanveistäjä Emil Wickströmistä. Nyttemmin myös hänen sukulaisensa, pilapiirtäjänä tunnetun Kari Suomalaisen paviljongista.
Mobiiliblogissa on kuvia jokaisesta matkakohteesta, kuten
Hämeen linnasta, maailman suurimmasta
Aalto-vaasista sekä
Wickströmin ateljeesta ja
kodista.
19.9.
Helsingin Taidemuseossa, Tennispalatsissa
aukeaa lauantaina pitkään odottamani näyttely Game On. Näyttelyssä esitellään videopelejä niiden alkuhetkestä, noin 1962, aina tähän päivään asti.
Esillä on niin peliluonnoksia kuin aitoja klassikkopelejä. Eikä siinä vielä kaikki, pelejä on myös mahdollista pelata. Milloin olet viimeksi
pelannut aitoa, alkuperäistä Space Invadersia? Et ehkä koskaan? Ruutukaappauksessa on Aki Järvisen ottamia kuvia
alkuperäisestä Lontoossa pidetystä näyttelystä viime syksyltä.
Uusi palvelu Korttelimenu.com listaa ravintoloiden lounasruokalistoja eri kaupungeissa. Tällaista on kieltämättä odotettu, sillä
vaikka Helsingin keskustassa olenkin töissä, on mieleisen lounaspaikan päättäminen aina hankala homma. Korttelimenu.com mainostaa olevansa
"Pohjoismaiden suurin ja esittelee joka viikko yli 600:n ravintolan lounasruokalistoja". Suomesta mukana ovat kuitenkin vasta Helsinki, Espoo ja Kauniainen. Jokaisesta kaupungista voi lisäksi etsiä lounaspaikkoja
kaupunginosan mukaan.
Viisaudenhampaiden poistosta johtuvaa särkyä kotona potiessa on aikaa miettiä jopa DVD-arkiston levyissä piileviä "easter eggejä". Siis piilotettuja ominaisuuksia, joita levyjen tekijät tarkoituksella piilottavat
todellisten fanien löydettäväksi. Sattumanvaraisesti törmäsin keskinkertaisen Mission To Mars -leffan pääsiäismunaan. Vaihtoehtoinen loppu oikein? Pitänee katsoa toimiiko
vinkki. Palaan asiaan. Päivitys:no se ei kyllä toiminut...
17.9.
Puolilta öin eilen ruotsalaisen SVT:n saitti palveli paremmin kuin yksikään kotimainen (tai edes Ylen teksti-TV). Ruotsin poliisin tiedotustilaisuus
Anna Lindhin murhasta epäillyn miehen kiinniotosta streamattiin suorana eikä streami pahemmin nykinyt saati katkeillut. Näköjään myös klo 15 tiedotustilaisuus
on streamattu ja katseltavissa sivuilla jälkeenpäin. Erinomaista palvelua.
Saksalainen Stern Wagen avaa joulukuussa Huittisiin liikkeen, jossa se myy saksasta tuotuja käytettyjä autoja.
Kauppa tehdään kuten Saksasta itse haettunakin eli autot myydään tullaamattomina ja katsastamattomina. Tämä madaltanee monien osalta kynnystä ostaa käytetty saksalainen auto. Liike odottaakin tuplaavansa vuosittaisen myyntinsä.
Videossa pyörähti tänään scifi-leffa Equilibrium, jota ainakin Suomessa vuokrataan nimellä Cubic. (Mistä lienee nimi vedetty, leffassa ei moista mainita missään.)
Odotin alemman a-luokan toimintaa hienoissa lavasteissa (Miramaxin Weinsteinit ja Jan DeBont sentään tuottamassa), mutta sain sittenkin b-luokan actionia melko mitättömissä puitteissa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Kurt Wimmerin käsialaa ovat olleet mm. Thomas Crown Affair ja Sphere, jotka sentään toimivat, mutta tämä oli kyllä totaalista roskaa.
Mitä opin tänään? Edes Burana 600 ei toimi kunnolla viisaudenhampaiden poistosta johtuvaan särkyyn.
16.9.
Star Trek Enterprisen kuvagalleriassa on nyt runsaasti kuvia myös kolmannen kauden ensimmäisestä jaksosta The Xindi. Kolmannen kauden myötä sarjassa on uudistettu mm. hahmojen stylausta ja tunnusmusiikki on viritetty menevämmäksi.
Myös toiminnallisuutta ja rohkeutta on tuotu enemmän esiin, ilmeisen selvästi katsojamäärien kasvattamiseksi, kuten kuvistakin heti huomaa.
Amerikkalaisella tuotantoyhtiö HSI Productionsilla on listoillaan iso kaarti suuren luokan musiikkivideo-ohjaajia. Jenkkiläisten lisäksi yhtiön kautta työskentelee myös mm.
menestynyt ruotsalainen ohjaaja Jonas Åkerlund, joka on ohjannut lukuisia mainoksia sekä musiikkivideoita mm. Prodigylle, Madonnalle ja U2:lle. HSI Productionsin saitilla ovat esillä myös ohjaajien tekemät videot kokonaisuudessaan.
Yleisesti ottaen, viimeaikaisista mainoksista parhaimmin ovat jääneet mieleen Niken loistavat Play-mainokset, joissa leikitään hippaa suurkaupungissa ja "kun musiikki loppuu" -leikkiä koripallo-ottelussa. Molemmat mainokset löytyvät täältä.
15.9.
Jenkeissä Alienin Director's Cut tuodaan leffateattereihin Halloweeniksi. Voisivat toteuttaa saman myös Suomessa. Pidennetty versio Tennispalatsin ykkössalissa toimisi kuin häkä minkkiin, kuten sanotaan.
Niinikään jenkeistä: teinipojat sanovat ottaneensa mallia Grand Theft Auto -pelistä - yksi ihminen kuoli ja yksi loukkaantui pahoin. Nyt lakimies
suunnittelee haastavansa pelin tekijät oikeuteen.
Sunnuntai-illan elokuvaksi valikoitui Makuunin hyllystä Jack Nicholsonin ja kriitikoiden tähdittämä (pun intended) About Schmidt.
Leffan takakannen ja takaraivossa lymynneiden lehtiarvostelujen perusteella odotin kepeähköä komediaa, mutta filmihän osoittautui
varsin tummaksi komedialliseksi draamaksi. Ei ihan sitä mitä odotin, mutta toisissa olosuhteissa varsin hyvä elokuva, kuten kriitikoiden jakelemat
viisitähtiset ja nelipuolikkaatkin kertoivat.
Darwin Awards, these men and women gave their "all" in an effort to improve the human species. Of necessity, the honor is generally bestowed posthumously.
13.9.
Tänään se sitten alkaa, suomalainen versio Vetelehtijöistä eli Ibiza ym. Uncovered -ohjelmista.
Sub Marine kuvataan torstaisin Silja Operan 21 tunnin risteilyillä, ja uskoisinpa etteivät
suomalaiset jää brittinuoria heikommiksi sekoilussa. Ohjelman esittely löytyy täältä. (Realmedia)
Eilen kolmoskanavalla debytoinut W-tyyli petti kyllä pahasti odotukset. Andre Wickström on stand up -koomikkona erinomainen, mutta
omassa ohjelmassaan, ainakin ensimmäisen osan perusteella, yllättävän pienessä osassa. Parhainta antia olivatkin tähden "haastattelut" valmistelujen välissä.
Formaattina omalaatuinen ohjelma on jo herättänyt huomiota maailmalla, mutta ainakaan ensimmäinen osa ei ollut minusta edes hauska. Idea on kuitenkin hyvä jos
formaatista saadaan jatkossa enemmän irti. Kun Wickström on pääosassa (?) ja toinen stand up -koomikko Stan Saanila sivuosassa, niin luulisi jäljen olevan hauskempaa.
Muutamat muutkin tuntuvat olevan samaa mieltä kanssani.
Jeps, tarkkasilmäisimmät havaitsevat, että Kompassi muuttui taas. Se vihreä ei jotenkin sitten kuitenkaan toiminut.
11.9.
Erinomainen sarja 24 aloittaa USA:ssa kolmannen tuotantokautensa 28. lokakuuta. Katso ennakkopätkä
kauden ensimmäisestä jaksosta.
Syyskuun 11. päivän tapahtumista on kulunut tasan kaksi vuotta. Bill Biggart oli kuvaamassa New Yorkin tapahtumia kun hän jäi
toisen WTC-tornin alle. Katso Biggartin viimeinen kuva, joka löydettiin romun alle hautautuneesta kamerasta.
Tampereen kaupungin sivuilla on auennut palvelu, jossa julkaistaan kamerakännyköillä otettuja kuvia. Aluksi tarjolla on kuvia
kaupunginisäntien omista käsistä, mutta palvelu laajenee lähiviikkojen aikana kaikkien kuntalaisten käytettäväksi. Eli toiminnaltaa systeemi taitaa olla samankaltainen kuin
Kompassin mobiiliblogi.
10.9.
Jälleen asiaa musiikkikaupoista. Nyt brittiläiset Virgin ja OD2 ovat tuomassa markkinoille verkossa toimivan musiikkikaupan, jossa biisit maksavat 0,60 puntaa kappale.
Aiemminhan OD2 ilmoitti tekevänsä musiikin online-myyntiä yhteistyössä Microsoftin kanssa. Sekä OD2:lla että Applen iTunesilla on varastossaan 200.000 myytävää kappaletta.
Ja ensi keväänähän on tulossa Euroopan markkinoille Sonyn musiikkikauppa, joka hyödyntää yhtiön tuotteita kuten ATRAC-suojausta ja Walkmaneja.
Hämeenlinnaan on tulossa elokuvakeskus, jota alkaa vetää
leffatuottaja Marko Röhr. 100.000 kävijän raja voi olla kova rikkoa, mutta toivotaan parasta ehdottomasti.
REMin tulevalta kokoelma-albumilta löytyvä uusi sinkku Bad Day kuulostaa hyvälle.
Biisin voi ennakkokuunnella täällä.
Fatboy Slim on puolestaan pistänyt Bob Dylanin Don't Let the Man Get You Downin uusiksi. Netscape tarjoaa ennakkokuunteluversion. Ei ihan niin originellia kamaa kuin olisin Cookilta odottanut.
9.9.
Mitä tapahtuukaan työpaikalla selkäsi takana... buhahaa!
iTunes-musiikkikaupasta on myyty neljän kuukauden aikana ällistyttävät yli 10 miljoonaa kappaletta, kertoo Digitoday . Oletettavaa on, että
määrä kasvaa vielä räjähdysmaisesti kun Windows-käyttäjät pääsevät ostoksille loppuvuodesta. Samaan aikaan Yhdysvaltain musiikkiteollisuus on alkanut haastaa oikeuteen yksityishenkilöitä, jotka ovat levittäneet laittomasti musiikkia netissä.
Kustakin levitetystä laulusta voi saada 150.000 dollarin maksulapun. Aiheesta uutisoivat mm. Yle24 ja BBC. Täältä voit tarkistaa, oletko sinä syytettyjen listalla.
Mitä tapahtui kun Independentin toimittaja
eli viikon vain internetin kautta? No telephone calls, or TV, no videos or books - just one man and his mouse alone on a sea of pixels... Tätä pitäisi kyllä joskus kokeilla. Kesälomaa tuollaiseen
ei viitsi tuhlata, joten aikaa pitäisi järjestää jotenkin muuten. Mitäköhän netissä tulisi tehtyä kun perusuutiset on luettu ja chattailu alkaa tökkiä?
8.9.
Mitä opin tänään? Pullollisesta ED-energiajuomaa saa 200% päivittäisestä B12-vitamiinin tarpeesta. Pullollinen ED-energiajuomaa on myös määrällisesti liikaa yhdelle ihmiselle. Uh.
Miksi joku haluaisi pitää Radiomafian sivut edelleen pystyssä?
Entertainment Weekly on listannut
kymmenen elokuvaa, jotka pitää nähdä tänä syksynä teattereissa. Itse haluaisin nähdä puolet noista: Mystic River, Matrix Revolutions (The rumored 17-minute final man-vs.-machine battle?), Kill Bill, Cold Mountain ja Return Of The King.
Aiemmin mainitsemani Sibelius-kommentit siirtyvät myöhemmäksi, sillä ainoastaan kaksi (2!!!) samanaikaista ketjukolaria ja satojen metrien jonot Hämeenlinnan
väylällä estivät pääsemästä ennakkonäytökseen ajoissa. Murphy, you were right, you were right.
4.9.
Oulusta on löytynyt Jean Sibeliuksen käsikirjoituksia, joiden luultiin jo kadonneen.
Tapaus on merkittävä, sillä käsikirjoitukset on todettu aidoiksi. Kieltämättä asia tuli julki varsin sopivasti Timo Koivusalon Sibelius-elokuvan maailman ensi-illan alla, joka on tänään Lahden Sibelius-festivaaleilla.
Mielenkiinnolla odotan miltä elokuva vaikuttaa, sillä Koivusalon filmit ovat parantuneet kerta kerralta. Onneksi Hämeenlinnan kaupunki
lähetti kutsun ennakkonäytökseen huomiselle päivälle, joten kauaa ei enää tarvitse odottaa.
Kompassin uutuus on Star Trek Enterprise -sarjan ns. kuvallinen jakso-opas.
Kaksi kautta pyörineen scifi-sarjan jaksoista löytyy lukuisia kuvia, joista periaatteessa aukeaa samalla jakson tarinakin.
Enterprisen kolmas kausi starttaa USA:ssa 10. syyskuuta. Enterprisen miehistöä on stailattu uuteen uskoon tulevaa kautta varten. Ennakkokuvia löytyy
täältä.
Pikkutunneilla ehdin tehdä Kompassiin pieniä kosmeettisia muutoksia, joita olen halunnut tehdä jo jonkin aikaa. Nyt ulkoasu on kohtuullisen tasapainoinen ainakin
allekirjoittaneen mielestä.
3.9.
Justin Timberlake on tehnyt miljoonien eurojen mainosdiilin McDonaldsin kanssa, kertoo Marmai.
Qatarilainen tv-kanava Al-Jazeera tarjoaa jälleen verkkosivuillaan uutisia englanniksi. Irakin sodan aikana krakkerin kaatama
palvelu avattiin uudelleen maanantaina. Reutersin uutisten lisäksi tarjolla on myös vaihtoehtoista näkokulmaa erityisesti Lähi-Idän asioihin.
Irakin sodasta puheenollen, irakilaisten vangiksi joutunut amerikkalainen huoltosotamies Jessica Lynch, jonka erikoisjoukot pelastivat kovan kohun saattelemana, on
tehnyt lähes miljoonan dollarin kustannussopimuksen tarinastaan, kertoo päivän Ilta-Sanomat.
Mikään ei kylmäkäynnistä aamua niin hyvin kuin Viivi ja Wagner -sarjakuva. Tämä sivu kokoaa päivittäiset sarjisstripit verkkolehtien sivuilta.
Huh, Max Payne 2:n näyttää todella komealle ensimmäisten screenshottien perusteella. Myös
Gamespy tuntuu olevan vakuuttunut pelistä. Pakkohankinta tulossa siis syksyllä.
Historian siipien havinaa: Neuvostoliitto.com
2.9.
Royal Bank of Scotland on koonnut Sunday Timesin Rich Listin kasanneen
Philip Beresfordin kanssa listan parikymppisistä brittiläisnuorista, joiden uskotaan olevan miljonäärejä 17 vuoden kuluttua. Erikoiseksi asian tekee se, että listaa esitellään pankin
nuorisolle suunnatuilla sivuilla eli puhtaasti mainossyistä. Mutta saisiko 20:n tulevaisuudessa rikastuvan suomalaisen lista minut jonkin pankin asiakkaaksi tai edes tutkimaan heidän sivujaan?
Vastaus ensimmäiseen on "ei", mutta toiseen vastaus on kai sitten "kyllä" :) Rich List 2020 (pdf)
29.8.
Nordicos.org on pohjoismaisten avoimeen lähdekoodiin perustuvien ohjelmien uusi esittelykanava, jonka ovat
perustaneet pohjoismaiden kuluttajaviranomaiset.
Pitkästä aikaa tuli otettua osaa Helsingin Taiteiden Yöhön. Tapahtuman ideahan on tarjota taiteellisia elämyksiä erikoisissa ympäristöissä.
Niinpä Ooppera Skaalan esitys Jaskan Grillillä, Töölössä oli varmasti tapahtumaa parhaimmillaan. Esiintymässä oli mm. Mari Palo.
Kuvia sekä video löytyy mobiiliblogista.
29.8.
Pitkästä aikaa tuli otettua osaa Helsingin Taiteiden Yöhön. Tapahtuman ideahan on tarjota taiteellisia elämyksiä erikoisissa ympäristöissä.
Niinpä Ooppera Skaalan esitys Jaskan Grillillä, Töölössä oli varmasti tapahtumaa parhaimmillaan. Esiintymässä oli mm. Mari Palo.
Kuvia sekä video löytyy mobiiliblogista.
28.8.
Sarjassamme "tanssikursseja from hell" esittelemme tämän. Suosittelemme
erityisesti hiphoppia ja minimaltechnoa.
Soittoäänibisnes on kasvanut sekä taloudellisesti että promootioarvoltaan jo niin suureksi, että myös nimekkäät tanssiartistit ja DJ:t ovat alkaneet tehdä uusia sävellyksiä nimenomaan polyfonisena soittoäänenä
käytettäväksi. Motorolan Hellomoto.com -saitilla myydään mm. Paul Van Dykin, DJ Coletten ja Felix Da Housecatin eksklusiivista
materiaalia soittoääninä. Näitä "kappaleita" pystyy käyttäjä vielä miksaamaan oman taitonsa ja makunsa mukaan joko Motorolan puhelimella tai MotoMixer-softalla. Oman miksauksensa voi sitten imuroida
omaan puhelimeensa polyfoniseksi soittoääneksi. Hinta on 2 dollaria per miksaus.
Amerikassa DVD-leffoihin erikoistunut verkkovuokraamo Netflix kasvattaa markkinaosuuttaan kovalla vauhdilla.
Billboardin mukaan vuoden 2003 tuoton ennustetaan olevan 255 miljoonaa dollaria. Viisi vuotta sitten perustettu firma on saanut perinteiset vuokraamot ja vuokraamista harjoittavat kauppaketjut
takajaloilleen ja panostamaan verkon kautta tapahtuvaan vuokraamiseen. Netflixistä voi 20 dollarin kuukausimaksulla vuokrata rajattomasti elokuvia ja ne postitetaan kotiisi
ilmaiseksi. Myös palautuspostitus on ilmainen.
Jenkeissä ns. "subscpriction planit" ovatkin nousemassa vuokraamoiden kilpailuvalteiksi. Noin 20 dollarin kk-maksulla voit vuokrata rajattomasti leffoja, mutta vaihtelevaa on se määrä, kuinka monta
filmiä sinulla saa kerrallaan olla kotona. Eli lisää saat kun palautat jonkin edellisistä. Varsinaista perinteistä palautussakkoa ei ole. Myös ns. "queue" eli jonopalvelut ovat lisääntymässä. Vuokraamot seuraavat asiakkaan vuokraamistottumuksia ja listaavat mahdollisia muita
makuun sopivia leffoja. Esim. Netflixin tapauksessa listan perusteella postitetaan leffoja suoraan asiakkaalle tietyin väliajoin. Muita verkkovuokraamoita ovat mm.
Blockbusterin Filmcaddy ja Walmartin Walmart.com sekä pienemmät CafeDVD, DVD Avenue,
DVD Barn, DVD Overnight, Qwikfliks ja SoloDVDs.
Russell Crowen Master and Commander -leffan traileri on nyt verkossa. Henkilökohtaisesti en odota leffalta kovin paljoa, jostain kumman syystä. En osaa selittää, sellainen vain on fiilis
(ps. leffalla on yksi pisin näkemäni domain:
masterandcommanderthefarsideoftheworld.com).
Mutta "odotuslistalla" on korkealla Tarantinon forever-in-the-making eli Kill Bill, jonka traileri on yksi ehdottomia
suosikkejani tällä hetkellä.
26.8.
Äääää....Ruotsin kruununprinsessa Victoria on Suomessa...*sekoaa* :) Sattumalta
bongasin kuninkaallisen
autosaattueen Helsingissä, Mechelininkadulla.
22.8.
Talouselämässä pohditaan miten suuri osa suomalaisbändien maailmalla tuottamasta
rahasta päätyy Suomeen. Suomalaisen musiikin viennin arvo selviää tarkemmin 4. syyskuuta kun Musexin tutkimus valmistuu.
Kun aiheessa kerran ollaan, niin kerrotaan nyt vielä, että Darude kiertää tällä hetkellä USA:ssa. Täällä on kuvia ja videoita 15. päivän keikasta Chicagosta.
Suomen paikallisradiot ovat ylikansallisten mediajättien ja sitä kautta muutaman mediamiljonäärin hallussa, ilmenee
Journalisti-lehdessä julkaistusta selvityksestä. Valitettavasti
Journalistin sivuilta ko. artikkelia ei löydy. Pitää lainata lehti kavereilta.
Iltalehti uudistaa toimituksen johtoa. Esimerkiksi Trendin päätoimittajasta Henna Jensenistä tulee viikonvaihde-liitteen
toimituspäällikkö, ja toimituspäällikkö Jari Jokinen ryhtyy suunnittelemaan vuonna 2004 aloittavaa uutta lehteä. Uudesta tulokkaasta ei tietenkään kerrota vielä mitään.
Toivotaan, että se ei tule edustamaan samaa toimituksellista linjaa kuin viikkolehtipuolella esimerkiksi Katso ja Inside.
Amiga-ajoilta ehkä parhaimmin mieleen jäänyttä peliä, Lemmingsiä voi nyt pelata
hektisen työpäivänkin keskellä selaimen kautta. DHTML-versio on ihan täydellinen kopio originaalista! Vau!
(via Linko)
Ja viitaten eiliseen kirjoitukseen Kissin uudesta firmwaresta, annettakoon jälleen propsit tanskalaisinsseille.
Uusi päivitys on parantanut huomattavasti DivX 3.11 -toistoa ja laitteen yleistä toimivuutta.
21.8.
DivXNetworks on myöntänyt tanskalaisen Kissin DVD-soittimille
"DivX certified home theater video" -tittelin. Samalla on valmistunut uusi päivitys 2.7.0., jossa on hiottu DivX:n
3.11, 4 ja 5 -versioiden toistoa. Pitää illalla kokeilla miten hyvin 3.11-toisto onnistuu, aiemmin nopeat kohtaukset ovat
aiheuttaneet tökkimistä. Muiden versioiden kanssa ei ole ollut ongelmia.
20.8.
Kuluneen kesän blockbusterit eivät ole menestyneet USA:ssa niin hyvin kuin kesän kovilta nimiltä on perinteisesti
voitu odottaa. Independentin mukaan
syynä ovat mm. tekstiviestit. Nuoret innokkaat "pikaviestittäjät" lähettävät mielipiteensä elokuvasta kavereilleen usein vielä teatterissa
istuessaan, jolloin puskaradion elokuva-arvio leviää hyvin nopeasti kohdeyleisön keskuudessa. Epäilemättä puskaradion entistä nopeammalla ja laajemmalla "kuuluvuudella"
voi olla osansa asiassa, mutta ei se sentään ihan noin yksinkertaista ole.
19.8.
HS: Tietokonevirukset vaikeuttaneet viestiliikennettä
"Viikko virustentorjujien historian vilkkain ja työläin", sanoo F-Securen Mikko Hyppönen.
Itse huomasin tänään ensimmäisen kerran sähköpostin selkeän hidastumisen. Loppupäivästä oli jopa vaikeaa saada maileja lähtemään. Viime päivinä myös yritykset päästä palomuurista läpi ovat
selvästi lisääntyneet. Kaukaisin yrittäjä oli Iranista. Ilmeisimmin yrittivät saada läpi esimerkiksi Mblastia. Työkoneen lisäksi myös kotikone on alkanut saada yhä enemmän "osumia" palomuuriin. Tällä hetkellä on
ilmeisesti liikkeellä niin monenlaista matoa, että hyökkäysten lisääntymisen huomaa varsin selvästi.
Viikonlopun Elomessuilla,
Hämeenlinnassa oli mahdollista anoa
sähköistä henkilökorttia ennakkoon. Nyt kortin sai puoleen hintaan yhdessä kortinlukijan kanssa. Virallisesti korttia voi anoa
syyskuun alusta alkaen. Noin kolmen viikon päästä voin siis kokeilla miten näppärää kortin käyttö on. Varsinaisia tarpeellisia korttia hyödyntäviä palveluja
ei vielä ole (varsinkaan kun en ole Osuuspankin asiakas), mutta eiköhän niitä ala syntyä kun kortti tulee markkinoille. Hämeenlinnan seutuportaali Aina on
koonnut yhdelle sivulle "asiointiympäristön" (jota myös linkkisivuksi voisi kutsua ;), jonka kautta pääsee yhdellä kirjautumisella kaikkiin listattuihin korttipalveluihin, mm. Hämeenlinnan kirjaston palveluihin.
Kävin sukulaisten kanssa läpi Santorinilla ottamiani kuvia ja täytyy sanoa, että tämä pitkällä valotuksella täysikuulla otettu fiilistely on hyvin onnistunut. Kuunsillassa olevaa venettäkään ei ole lavastettu tai trikattu ;) Harvinaisen hyvä kuva, kun ottaa huomioon, että kamerani on vanha 2.1 megapikselin Nikon ja ainoa valon lähde oli tuo Kuu.
15.8.
Nelosen sivuilla voi tutustua Cannesissa äskettäin palkittuihin tv-mainoksiin. Yksi parhaimpia on Hondan mainos, joka kylläkin jäi ilman grand prix -palkintoa. Toivottavasti mainoksessa ei ole käytetty cgi:tä vaan vanhaa kunnon suunnittelua ja satoja ottoja ;)
Tästähän muotoutui oikein elokuvaviikko. Eilen tuli katsottua ennakossa vielä Tomb Raider: Elämän lähde. Leffa on genrensä
parhaimpia ja, yllättävää kyllä, ykkösosaa parempi. Toki mukana on pääkohderyhmälle tarkoitettuja lapsellisuuksia (kuten hain "turpaan" lyöminen), mutta
kaikenkaikkiaan Jan De Bontin ohjaus alkaa olla taas suunnilleen siellä päin, missä se Speedin aikoihin oli.
Hauskaa oli se, että leffa alkaa kohtauksella Santorinilta, Kreikasta, jossa tuli lomailtua juuri viime kuussa. Ainakin voin vahvistaa, että kuvat saaresta olivat aitoja, sillä
Oian kaupungin (tunnettu kuuluisista auringonlaskuistaan) tunnisti hyvin. Näyttäviä kuvia saarella saakin, sillä kaupungit Oia ja Fira on rakennettu
yksinomaan rinteisiin.
Brittiläinen on-demand-palveluihin erikoistunut od2 ja Microsoft on tuonut Eurooppaan ensimmäisen
musiikin verkkokaupan, jolla on sopimukset viiden suurimman levy-yhtiön kanssa (lue pressitiedote). Eli juuri ITunesin nenän edestä.
Tarjolla on 200.000 kappaletta 8500 artistilta hintaan 0.99 euroa/raita tai 12.49/albumi. Biisit voi lunastaa itselleen MSN Music Clubin ja Tiscali Music Clubin kautta tai Windows Media Player 9:n premium servicesin kautta. Kappaleet voi polttaa myös CD:lle. Pitänee kokeilla hetimiten.
Economist-lehdessä julkaistun arvion mukaan jo yli 750.000 ihmistä bloggaa.
Perjantaifiiliksiin pääsee tuon ilon filosofin, Seppo Rädyn sutkautuksilla.
14.8.
Eilen oli pakko käydä katsomassa legendaarinen Hyvät, pahat ja rumat, joka
on nyt levityksessä teattereissa uudelleenmasteroituna, pidennettynä versiona. Sergio Leonen kolmen tunnin visuaalitykitys yhdistettynä Ennio Morriconen
musiikkiin iski täyden viiden tähden veroisesti. Joutunee ostamaan soundtrack-levynkin :) Suosittelen kaikille, vaikka leffa olisikin jo DVD:llä kotona, sillä valkokangas lisää klassikkoelämykseen
todella huimasti tehoa.
Joo, pitipä samalla kokeilla miten Clint Eastwood yhdistetään Kevin Baconiin. Onnistui jo kahdella askeleella.
13.8.
Viime viikonloppuna tuli käytyä Kirkkonummella sijaitsevassa Hvitträskissä, jonka rakennuttivat asuinpaikakseen
arkkitehdit Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren. Myös Akseli Gallen-Kallela vieraili Hvitträskissä usein, ja mm.
Helsingin rautatieaseman suunnitelmat ovat syntyneet siellä. Tässä muutamia kuvia kauniista rakennuksesta:
Muistolaatassa lukee Eliel Saarisen mietelause "Työ on avain ihmishengen luovaan kehitykseen".
TV2:ssa alkaa 3.9. uusi ajankohtaisohjelma Suomi puhuu, joka valitsee
aiheensa ohjelman verkkosivuilla käytävän keskustelun pohjalta.
Konseptia on mielestäni kokeiltu aiemminkin, mutta ehkä tällä kertaa syntyy jotain oikeasti uutta ja erilaista. Toivottavasti ohjelmasta
ei tule televisioaikakauden Kansanradiota ;)
Mobile Data Associationin (MDA) mukaan soittoäänien myynti ohittaa pian musiikin single-myynnin, uutisoi
Digitoday. Tilanne ei kuitenkaan korjaa ratkaisevasti
levy-yhtiöiden tilannetta, sillä soittoäänistä saatavat tulot jakautuvat huomattavasti pienempiin osiin useammalle osapuolelle kuin
perinteisessä singlemyynnissä. Toinen ei siis paikkaa automaattisesti toisen jättämään tilaa, jos näin voi sanoa.
12.8.
Kompassi 2.0b on parhaillaan julkaisussa. Vanha sininen ilme oli uudistuksen tarpeessa ja tämä uusi vihertävä
sävy miellyttää ainakin tekijän silmää. Säätäminen vielä tosin kesken.
11.8.
Kompassin uusi ilme muotoutuu vähitellen. Uusi ilme on vihertävä, vanhan sinisen sijaan.
4.8.
Jo ollaan elokuussa ja työpaikalla. Ja vasta eilen nostin Lohjanjärvestä lahnoja, niin se aika vierähtää.
Työhön on mukava palata miellyttävältä lomalta, johon sisältyi sopivasti ulkomaista lämpöä ja aurinkoa sekä
kotimaista lämpöä ja aurinkoa, kalastusta (iso mysteerikala osoittautui kalanviljelylaitoksen kasvattamaksi toutaimeksi) ja
sairaalloista ulkoilma-aktiviteettia.
Kuorrutetaan vielä komeus viihdyttävällä lukemisella sekä grilliruoalla ja se on tiivistetysti melkein siinä.
Jep, nyt voisivat helteet pitää pienen paussin, jotta töihin pääsisi paremmin käsiksi. Lainatakseni Jack Nicholsonia A Few Good Menissä:
- I'm a fair guy, but this fuckin' heat's making me absolutely crazy.
Ai niin, työt alkoivat kieltämättä hyvissä merkeissä: kuulin saavani kaksi lippua Robbie Williamsin marraskuiseen konserttiin. Eipähän tarvinnut jonottaa ja pettyä. Kerrankin :)
30.7.
Kun elohopea kipuaa 30:ssa celsiuksessa ei istuminen pienessä työhuoneessa kuumuutta tehokkaasti kehittävän Athlonin kanssa pahemmin maita. Iltasella tulee yleensä vasta kammettua koneen ääreen. Jos silloinkaan.
No hyvä merkki se kai vaan on, ettei tietokone sentään voita ulkoaktiviteetteja. Ja niitähän on tämänvuotisella lomalla tullut mukavasti harrastettua. Suurinta osaa vieläpä ensimmäisen kerran vuosikymmeneen tai ainakin moneen vuoteen. Osaa jopa ensimmäisen kerran elämässä.
Viimeiseen kastiin lukeutuu kuhauistelu, jota en ole koskaan aiemmin kokeillut. Aloittelijan tuuri ei toiminut tässä lajissa ja itse kuhat kyllä jäivät nostamatta. Vuosikymmenien kokeilu oli mustikanpoiminta ("harvinaisia" kuvia mobiiliblogissa), joka tällaisena hellekesänä on monen mielestä varmasti älytöntä puuhaa, muttei hei kaikkea pitää kokeilla paitsi...jep jep. Ja tulihan sitä poimittua mansikoitakin, enkä suinkaan maksanut niistä
45 euroa/ 5kg laatikko, kuten hurjimmat hinnat Hämeenlinnan seudulla tällä hetkellä ovat.
Niin ja ensimmäisen kerran elämässäni katsoin Aki Kaurismäen leffan kokonaan (pahoitteluni fanaatikoille). Ja nautin. Lähinnä kai omaksi yllätyksekseni. Olin elänyt siinä luulossa, etteivät Kaurinmäen ja minun huumorintajuni oikein kohtaa, mutta kuinka väärässä olinkaan...
Mies vailla menneisyyttä osoittautui loistavaksi elokuvaksi. Ehkä seuraavaksi olisi vuorossa Pidä huivista kiinni, Tatjana, mutta sitä ei ainakaan paikallisista vuokraamoista löytynyt. Itseasiassa ylipäätään kotimaista elokuvaa oli tarjolla tosi vähän. Ilmeisesti kiinnostusta ei löydy.
25.7.
Kompassin loma venyikin hieman viikkoa pidemmäksi, mutta minkäs sitä helteille voi :)
Mobiiliblogissa on kuvia ja videota lomareissulta Santorinilta. Suosittelen Santorinia lämpimästi, mikäli loman tarkoituksena ei ole bailata ihan kympillä.
Kannattipa kerrankin lukea lehtimainos tarkasti läpi ja marssia kauppaan tekemään lisäkysymyksiä. Nettiliittymien hintakilpailun edesauttamana sain vaihdettua
vanhan HPO:n Virpi-ADSL:ni Soneran ADSL:ään ilman kustannuksia. Nopeus tuplaantui sekä ulos- että sisäänpäin ja hinta tippui 10 eurolla kuussa.
12.7.
Huomenna alkaa loma etelän auringon alla, joten Kompassi vaikenee viikoksi. Hyvää kesälomaa kaikille!
11.7.
Robbie Williamsin marraskuisten keikkojen lipunmyynti alkaa maanantaina. Lipuille on asetettu melko harvinainen ostorajoitus, eli yhdelle ostajalle myydään korkeintaan 10 lippua. Ehdottomasti hyvä asia.
10.7.
Jenkkiläiselläkin mittakaavalla tarkasteltuna valtavat kauppakeskukset vyöryvät Eurooppaan. Espanjan Madridissa avattiin viime kuussa Madrid Xanadu, jossa on mm. 250 metriä pitkä laskettelurinne (lunta, ei muovia), joka tekee siitä Euroopan suurimman ja maailman toiseksi suurimman sisällä toimivan talviurheilukeskuksen (Webcam-kuva). Lisäksi kompleksissa on Formula 0 -autorata, yhdistetty yökerho-keilarata-konsepti, 15-salinen elokuvateatterikeskus ja huvipuisto. Niin, ja tietysti
kauppoja ja ravintoloita yms. (Webcam-kuva 2) kolmannellekin kädelle. Madrid Xanadun esittelyvideosta näkee lisää - tosin tuollainen kompleksi olisi melkein nähtävä omin silmin.
Noin kuukausi takaperin DVD-soittimeeni KiSS DP-450:een tuli päivitys 2.6.6., joka toi mukanaan odottamani DivX 3.11-tuen. Silloin tuki ei ollut vielä täydellisen toimiva, mutta kuten silloinkin mainitsin ovat tanskalaisinsinöörit selvästi innostuneita kehittämään pilottilaitetta ja tässä kuukauden aikana onkin jo julkaistu huomaamattani kaksikin päivitystä, jotka lupaavat optimoida 3.11-tukea. Saapa nähdä miten toimii...
8.7.
Kesälomat ovat totisesti käynnissä. En muistanutkaan miten tyhjää Helsingissäkin voi kesäaikaan olla. Mannerheimintie kello 9.30 on kuin elokuvasta 28 päivää myöhemmin. Toisinaan tulee mietittyä millaista Helsingissä olisi asua, jos ihmisiä olisi aina näin vähän, mutta sitten herää todellisuuteen, jossa palvelut tarvitsevat jopa kuluttajia :)
4.7.
Tänään Kompassissa aukeaa uusi feature, mobiiliblogi.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pystyn lähettämään Nokia 3650:lla otettuja kuvia ja videoleikkeitä suoraan Kompassiin, johon ne ilmestyvät
korkeintaan 10 minuutin viiveellä lähetyksestä. Jihaa! Kiitokset suuresta avusta vielä kerran Kungfutselle.
Mobiiliblogin leiska vaatii vielä hieman säätöä, mutta siitä huolimatta uusi feature ajetaan sisään lauantaiaamupäivästä alkaen Turun Ruisrockissa, josta siis tiedossa kuvia ja videoleikkeitä. Testikuvat ja -videoleikkeet ovat Linnanmäen Merimaailmasta.
3.7.
Etelä-Floridan legendaarinen Party931-radiokanava streamaa hyvin ja on selkeästi yksi keskeisistä lähetyksiään vielä verkossa lähettävistä dance-asemista. Tarjolla mm. runsaasti harvemmin Suomessa kuultuja jenkkimiksauksia. Daruden "Music" näyttää olevan aseman top20-listalla, btw.
Viimeksi kanavalla soinut muun muassa:
Stacie Orico - Stuck (Thunderpuss remix)
Never (past Tense) (j. Budz Remix) - Roc Project/Tina Arena
Whenever, Wherever (tracy Young Rmx) - Shakira
After All (svenson And Gielen Remix) - Delerium
Rapture (riva Remix) - Iio
Alone - Lasgo
Bizarre Love Triangle - New Order
2.7.
Kalifornialainen radiopromoottori Brian Farrish on koonnut sivuilleen runsaasti artikkeleita liittyen radiopromoon ja median käyttöön. Näitä ei sivuilta vielä näköjään löydy: Commercial Airplay Myths
1.7.
MoonTV on asetettu konkurssiin ja lähetykset loppuivat.
30.6.
Viime viikolla tuli vihdoinkin käytyä Linnanmäen Merimaailmassa. Yllätyin positiivisesti, sillä Merimaailma ei ollutkaan vain "laite muiden joukossa" vaan toimi hyvin itsenäisenäkin kohteena. Hienoimpia oli tottakai valtava haiallas, jonka alla pystyi kävelemään. Katso video. Vaikuttavia olivat myös värikkäät kalat, ja kieltämättä myös vähemmin nähdyt meduusat. Kuvassa tietenkin Kompassimeduusa ;)
27.6.
Piknik-yhtyeen Kesänaru on suven hitti!! :)
Helsingin Kaivohuone kerää nimiä adressiin, jolla vastustetaan ravintolan muuttamista "aikuisten ruokaravintolaksi".
26.6.
Harry Potterin luoja J.K. Rowling lukee tänään harvinaisessa webcastissa otteita uudesta Harry Potter and The Order of The Phoenix -kirjasta ja vastailee fanien kysymyksiin. "This first major webcast dedicated to children will be at 4pm June 26th. Older fans See the show at 7pm and again
for 7 days 24 hours a day until July 3rd." Harvinainen tilaisuus, sillä Rowling ei ole kovinkaan julkisuudenkipeä.
Helsingin Museokatu 18:ssa sijaitseva Coma-ravintola on avannut jälleen ovensa. Erinomainen pieni italialaispaikka oli taloremontin ajan kokonaan suljettu, ja uudisti samalla hieman omaa sisustustaan. Harmillista kyllä, poissa on myös seinän kokoinen Kekkosen kuva, joka toi oman leimansa paikkaan. Tupakointi on nyt kielletty myös koko ravintolassa. Kompassi suosittelee Comaa lämpimästi. Valitettavasti paikasta ei paljon dokumentaatiota löytynyt. Ehkä Töölö.info päivittää pian sivujaan.
25.6.
Pummit.org tarjoaa "vakuutuksen" pummilla pääkaupunkiseudun julkisissa matkustaville. Ylläpitäjät maksavat tarkastusmaksut, lukuunottamatta 10 euron omavastuuta, 15 euron kuukausimaksua vastaan. Tänään sivuille on päivitetty HKL:n ja pummit.org:n välistä kirjeenvaihtoa.
Työnantajalle halutaan oikeus työntekijöiden sähköpostin lukemiseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lakiesityksen tekevä työryhmä antaa uutisen mukaan ohjeet siitä, miten työntekijöiden henkilökohtaisen sähköpostin suoja kuitenkin pystytään säilyttämään. Jään mielenkiinnolla odottamaan millaiset ohjenuorat sen estävät siinä tapauksessa, että työntaja saa postilaatikkoon kajota.
Huomasin sattumalta, että kun kännykässä painaa näppislukko päällä kolme kertaa peräkkäin numeroa 9, aukeaa puhelin soittovalmiiksi. Eli ilmeisesti jokin hätänumero jossain päin maailmaa. Siitähän piti tietenkin ottaa selvää. Lontoon Metropolitan Policen 999-sivut valaisevat asiaa. Tosin siellä mainitaan, että "Most mobile telephones have a keypad lock that will prevent accidental dialling to 999". Nokia 3650:ssa ainakin aukeaa, tosin tähänkin on näköjään jo kehitetty poliisin keskuudessa ratkaisu.
23.6.
Oululaisten mobiilikalastuslupa kuulosti kieltämättä aluksi hassulle, kunnes tajusin itse pähkäilleeni kalastusluvan hankkimisen kanssa jo pidemmän aikaa. Unohdan aina lunastaa luvan laskujenmaksun ohessa, enkä jaksa kaivaa salasanoja esiin uudemman kerran, kun lupaa taas tarvittaisiin. Call me lazy. Virvelin viehe olisi viistänyt veden pintaa jo pitkän aikaa sitten jos mobiilikalastuslupa olisi käytössä myös muualla Suomessa. Tuntuu se kiinnostavan oululaisiakin, sillä lupia on myyty kännyköihin kahden viikon aikana neljä kertaa enemmän kuin perinteistä paperilupaa, kertoo Digitoday.
TerraLycos osti suomalaisen Ioboxin teknohuumassa, muistaakseni vuonna 2000, about 230 miljoonalla dollarilla. Nyt Iobox on jo historiaa. (via Alex's Blog)
19.6.
Hämeen Sanomat kirjoittaa blogeista ja nettipäiväkirjoista. Kompassikin pääsi mukaan. Tsekkaa juttu, osa 1 ja osa 2.
18.6.
Pomo rikkoi yleisöennätyksen kahdella ensimmäisellä Suomen-keikallaan. Biisilista ja keskustelut konserteista täällä.
Lahti-Heinola-välille osuvien kannattaa varata matkaansa reilu tunti ylimääräistä aikaa - tai etsiä kartan avulla joku toinen reitti, kerrotaan Ilta-Sanomissa juhannusruuhkista. Tiehallinnon viikonlopun liikenne-ennuste kertoo lisää matkaan lähteville.
Kadulla seisoneen auton kyljessä ollut nettiosoite www.ass-team.net ylitti kieltämättä uteliaisuuskynnyksen... ;)
Juu ei mitä luulet, vaan tietysti ASS Athletic Sport Sponsoring GmbH.
17.6.
Yleisradio on avannut palvelun, jolla voi hakea YLEn radiokanavien taajuuksia ko. alueella SMS-viesteillä ja netin kautta. Yhden SMS-viestin hinta on 0,49e. Lupamaksut ovat jälleen menneet oikeaan paikkaan, kuten myöhäisiltojen Mikämikä-tv-pelin kohdallakin. Kuka ihme haluaa RDS-radioiden aikana tilata tekstiviestillä kanavien taajuuksia??
DVD-soittimeni KiSS DP-450:n uusi päivitys 2.6.6. toi odotetun parannuksen muuten loistavasti palvelleeseen laitteeseen:
DivX 3.11 -tuen. Tähän mennessä laite on suoriutunut loistavasti DivX 4:stä ja 5:stä sekä photo-, mp3-, XviD- ja VCD-ominaisuuksista. Ainakin tähänastisten kokemusten perusteella
3.11-toistoa pitää kuitenkin vielä hioa uudessa päivityksessä, sillä kuva pysähtyy helposti nopeissa toimintakohtauksissa suurella bitratella. Ok, tanskalaisinsinöörit kertoivatkin, että näin saattaa tapahtua, mutta
että kuva jymähtää lähes minuutin välein toiminnan keskellä... Onneksi pilottilaitteesta annettua palautetta luetaan ahkerasti ja kehitystyötä tapahtuu nopeasti.
Ensimmäiset kertausharjoitukset takana.
Turha pokkailu on poissa, kuten oletinkin, mutta yletön odottelu on edelleen mukana kuvioissa. Sen kun vielä saisi kitkettyä. Ehkä ensi kertaan mennessä. Rynkyn ja radion lisäksi mukana oli tietenkin uskollinen Nokia 3650 :)
Lähestyvän keskikesän juhlan kunniaksi ensimmäinen kesäkuva. Enää puuttuu se kesä.
Ilmatieteen laitoksen juhannussäiden tilastot antavat faktapohjaa spekulaatioille. Tiesitkö, että "tyypillisenä juhannuksen päivänä aurinko paistaa rannikoilla ja saaristossa noin 10 tuntia ja sisämaassa Lappi mukaan lukien noin 9 tuntia.
Toki joskus on sattunut täysin pilvisiäkin juhannuksia, mutta onneksi aika harvoin." tai että "koleina juhannuksina päivän ylin lämpötila on jäänyt alle 15 asteen."
Tästä on hyvä jatkaa.
9.6.
Elämäni ensimmäiset kertausharjoitukset kutsuvat.
Olinkin jo lähes menettänyt toivoni ja uskoni omaan kelpoisuuteeni, kun palveluksesta Parolannummella on jo 6 vuotta.
Ei pidä ymmärtää väärin, että olisin sotahullu, mutta kertomukset siitä, miten kertauksissa kaikki turha pokkailu ja odottelu on riisuttu ja tilalla on vain
oleellinen, saavat kiinnostuneeksi kokeilemaan. Edessä onkin 4 päivää toivottavasti mielenkiintoista kertausta.
5.6.
Aamun Helsingin Sanomien verkkoversio muuttuu elokuussa maksulliseksi, jopa paperiversion tilaajille. Rankka veto aikana jolloin kanta-asiakkuus on noussut uusien asiakkaiden houkuttelemisen edelle alalla kuin alalla. Ok, 2,5e kuussa arkitilaajille ei ole paha, mutta ajatuksellisesti kova veto ainakin. Paljonkos irtonumeron verkkoversion hinnaksi tulee, olisi kiva tietää? Halvemmalla kuin paperiversio, ehkä?
Making of Darude's Next To You
4.6.
Katsos vaan, venäläisen Käki-elokuvan kansainvälinen traileri on ilmestynyt nettiin. Leffassahan esiintyy Venäjällä suosittu suomalaisnäyttelijä Ville Haapasalo.
Graafisen suunnittelijan Kustaa Saksin komea online portfolio on auennut. Esillä tyylikkäitä graafisia teoksia, joita on julkaistu Suomessa ja kansainvälisesti.
3.6.
Haluatko elokuva-avustajaksi? Tässä on mahdollisuutesi. Voit päästä Vieraalla maalla -elokuvan kuvauksiin Seinäjoelle 17.-18.6.2003.
2.6.
Nokia alkaa ensimmäisen kerran promotoimaan artisteja, joiden musiikki soi sen puhelimissa. Yhteistyö Warner Musicin kanssa pitää sisällään 3300-sarjan puhelimien ns. true tone -äänet sekä myyntiromput, joissa on muun mobiilimateriaalin ohessa myös kokonaisia kappaleita artisteilta. Nämä kappaleet voi sitten downata puhelimeensa Nokian softalla. Ensimmäiset Nokian promokiertoon pääsevät bädit ovat varsin tuntemattomia ainakin allekirjoittaneelle: Harry, Krezip ja A. Toki ymmärrettävää, ettei tällaiseen kuvioon ole heti helppoa saada mukaan suurta kansainvälistä nimeä. Kappaleet kun leviävät (ilmeisesti) melko vapaasti rompuilta puhelimiin.
inttikaverit.com avautui kesäkuun alun myötä. Varsin vähän on vielä saapumiseriin ilmoittautuneita ainakin Hämeenlinnan panssariprikaatin sotilaspoliisikomppaniassa. Sattuipa palvelu avautumaan sopivasti, ensi viikolla olisi ohjelmassa neljä päivää kertausharjoitusta. Montakohan tuttua naamaa tulee vastaan?
Maailman 2. Lonkerofestivaalit pidetään 5. heinäkuuta Pyhäsalmessa. Fiilikseen Suomi-Lonkku-Suomi-sanakirjalla.
Matrix XP, kieltämättä aika hauska amatöörien tekemä parodia. (via Visa Kopu).
28.5.
Dvdcompare helpottaa moninormisoittimien ja eri regioneissa julkaistavien DVD-levyjen valinnassa. Saitti listaa julkaisujen erot ja suosittelee versiota, jossa on eniten oleellista ekstramateriaalia elokuvan ohessa. 1 Regionin levyt eivät aina olekaan niitä parhaimpia, huomaan.
27.5.
Pieniä muutoksia Kompassiin: blogihistoriaan pääsee nyt suoraan valikosta, ja bloggaukset on jaettu kahtia vuosiin.
Matrix Reloaded tuli sitten nähtyä. Pisti mietteliääksi. Onko Siionkin sittenkin yksi osa Matrixia, ja kuka oli se Neoa ärsyttävä teinipoika, jonka Neo oli "pelastanut"?
Ja olihan sitä pakko heti lukea leffan nitpickit.
Jackass-show ei sitten saavu tänään Suomeen, koska Steve-O on Ruotsissa putkassa. Saattaa olla, että allekirjoittanut näkikin Tanskassa viimeisen Jackass-shown vähään aikaan, jos tutkintavankeus jatkuu 6.6. asti, kuten on ollut puhetta. Väittivät Tanskan showssa, että olivat lennättäneet Bam Margeran jenkeistä Steve-O:n tilalle, mutta kun paikka oli piippuhyllyllä on vaikea sanoa varmasti. Tanskalaiset ainakin pitävät Jackassista, valtava halli oli aivan täynnä (mies-)yleisöä.
(Nokian multimediaplayer täältä.)
26.5.
HKL:n kännykkälippu onkin helppo väärentää: Kertalipun näköisen viestin voi tallentaa viestiluonnoksiin ja muutella tarpeen mukaan. (Ilta-Sanomat)
21.5.
Puretunes - All You Can Download, €3.50 for 8 hours.
Kyseessä on espanjalainen musiikkikauppa, joka Diditodayn mukaan käyttää hyväkseen lainsäädännön porsaanreikää eikä toimi yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Pistetäänpäs kello raksuttamaan Puretunesille...
Commander Lock: "Not everyone believes what you believe."
Morpheus: "My beliefs do not require that they do."
"Juttu ei liiku. Se ei syki. Se ei potki.", sanoo NYT:n elokuva-arvostelija Jari Lindholm Matrix Reloadedista.
Jenkkiläiset ykkösarvostelijat
Ebert & Roeper tuntuvat kuitenkin pitävän leffasta. Roger Ebertin mielestä toinen osa auttaa ymmärtämään ensimmäisen tarinan paremmin - no tietenkin. Ebertin pitkä arvostelu löytyy Chicago Sun-Timesista.
20.5.
Äskettäin avatussa alberteinstein.info-saitissa on uskomaton määrä
tallennettua historiaa: esimerkiksi 3000 valokuvaa ja 40.000 liuskaa muistiinpanoja, joista suurin osa käsin kirjoitettuja, kuten esimerkiksi
luentomateriaali suhteellisuusteoriasta.
ID-T:n radioon kannattaa tutustua. Hyvin streamaavassa radiossa
pyörittävät levyjä nimekkäät dj:t, kuten Olav Basoski, Armin van Buuren, Marco V ja Ferry Corsten sekä heidän yhtä nimekkäät vieraansa.
19.5.
Kuten odotettua, The Matrix Reloaded rikkoi ennätyksiä Pohjois-Amerikassa. Elokuva Suomessa keskiviikon vastaisena yönä kello 00.02.
Siihen asti pitää tyytyä trailereihin ja clippeihin.
Viikonloppuna Kompassi testasi sattumalta kahta Alkon uutuusjuomaa, VK Vodka Icea ja Old Rosie Cloudy Scrumpy -siideriä (Alc 7.3% Vol, peräti!). VK:n vodka-sitruuna-breezer ei ole niin makea kuin Smirnoff Ice, mutta perusmaku on muuten samankaltainen. VK on muuten panostanut sivuihinsa, joista ei flashia puutu. Omalaatuisena osiona mm. "käyttäjien" kuvagalleria, johon voi lähettää omia otoksia :) Old Rosie on Stowford Pressistä tutun Westonsin perinteisellä tyylillä valmistama vahva siideri, josta ei ole poistettu sakkaa. "Recommended by BBC Food & Drink", sanotaan sivuilla. Myös Kompassi suosittelee.
Alkoholituotteiden verkkomarkkinointiin taidetaan panostaa runsaasti. Lyhyen surffikierroksen aikana mm. Smirnoff Experience vakuutti. Vaatimattomasti Roger Sanchez @ Amsterdam, Smirnoffin tilaisuudessa tietysti.
16.5.
Mitäänhän tällä Nokia Observation Cameralla ei varsinaisesti tee, mutta kieltämättä olisi mukavaa kokeilla tuotetta käytännössä...suolainen hinta kyllä hillitsee tehokkaasti.
Myrsky.comista löytyi linkki Hämeen ammattikorkean Lepaan osaston sääsivuille, josta näkeekin kotipaikan sään tieteellisen tarkasti, välimatkaa kun on muutama hassu kilometri. Erinomaista.
MusicTV Nordic ja Nelonen syventävät hiljalleen yhteistyötään, kertoo M&M. Upnorth Chart alkaa näkyä Nelosella sellaisenaan, mutta suunnitelmissa on myös ohjelmien ainakin osittainen lokalisoiminen.
Tullin sivuilla on auennut autoveroarviolaskuri, jonka avulla voi itse laskea arvion ennen vuotta 2003 valmistetun käytetyn henkilöauton tai moottoripyörän autoverosta ja autoveron arvonlisäverosta. Laskelma on tietenkin vain suuntaa antava.
Seitsemän elokuvastudiota on haastanut dvd-kopiointiohjelmia kehittävän firman oikeuteen.
Taistelu alkakoon :)
15.5.
Lue arvostetun Empire-elokuvalehden arvio tulevasta ensi-illasta, The Matrix Reloadedista.
Ota osaa adressiin TV-lupamaksujen korotusta vastaan. Yli 10.000 on jo ottanut.
14.5.
Pakkohan sitä oli kokeilla...Frodo-niminen c64-emulaattori mm. 3650-puhelimille tuntuu toimivan hyvin :) lukuunottamatta Rob Hubbardin musaa, joka
ainakin legendaarisessa Commandossa oli hieman sekaisin. Eiköhän se siitä säätämällä hoidu.
Lisää Frodosta ohjelman forumissa.
9.5.
Nokian 3650 on nyt ollut koekäytössä muutaman viikon ja täytyy myöntää, että kuvausominaisuudet ovat osoittautuneet varsin hauskoiksi. Pääsiäis- ja vappukokemukset oli huomattavasti helpompaa ikuistaa puhelimella kuin raahaamalla mukana erillistä digikameraa eikä huonompi laatu ole ko. kuvaustarkoituksissa haitannut. Alun skeptisyys onkin kääntynyt positiviisuudeksi.
Päivittämällä kamerasofta nokian patchilla saa videoklippeihin myös äänen. Samalla videon pituus lyhenee yhdeksään sekuntiin, mutta eipä tuokaan ole pahemmin haitannut. Ohessa pari klippiä Daruden levyjulkkarikeikalta Kaivohuoneelta 7.5. Darude video1
Darude video2
(Ota Nokian katselusofta koneellesi täältä.)
***
Indiana Jones -trilogia tulee vihdoinkin DVD:lle! Neljän levyn paketissa kaikki kolme leffaa sekä neljäs levy täynnä ennennäkemätöntä extraa. Jonesit ovat saaneet arvoisensa kohtelun, sillä kaikki kolme leffaa on masteroitu tätä julkaisua varten 5.1-muotoon. Esimakua täältä.
3.5.
Asmunder esitti Räpyläpölkyssä kysymyksen "Montako elokuvaa olet nähnyt Internet Movie Databasen kaikkien aikojen top-250 -elokuvalistan 20:n kärjestä?"
Häpeällisesti olen näköjään missannut 6 kärkikastiin rankattua elokuvaa. 250:s elokuva on JFK - varsin on alas rankattu. Onko Minority Report (sijalla 175) muka parempi kuin JFK, heitän kysymyksen ilmaan...
***
Blogeissa on viime aikoina kirjoiteltu paljon sivujen syntyhetkistä, joten pitihän se itsekin tarkistaa. Kompassin ensimmäinen blogimerkintä kirjoitettiin 13.5.2002 eli esimerkiksi 8 päivää Absum.netin ja 14 päivää Pinserin synnyn jälkeen. Näin jälkeenpäin taivasteltuna tunnun olleen aika aikaisin liikkeellä.
Lukeutuvathan Pinseri ja Absum keskeisimpiin, ja suosituimpiin, suomalaisiin blogeihin.
***
Euroviisut ovat kolmen viikon päästä. Kilpailuun ei osallistu tänä vuonna suomalaista, mutta sen sijaan kisassa nähdään Venäjää edustava popkomeetta T.A.T.U.
Kuulostaa ihan Not Gonna Get Us -biisiltä, vai mitä??
***
Serendipityn ja Pearl Harborin viaton Kate Beckinsale muuttaa imagoaan. Vampyyrit vs. ihmissudet -leffan nimi on Underworld.
Metrotunnelissa juokseminen aseet käsissä toi elävästi mieleen Max Paynen ja ampuminen itsensä lattian läpi vanhan b-luokan scifin Nemesiksen.
***
Dallas Superstarsin "Fast Driving" meni sitten Ruotsin tanssilistan ykköseksi. Samaan on suomalaisista bändeistä pitkään aikaan pystynyt vain Bomfunk MC's.
YleX äddäsi biisin soittoon myös. Tsekkaa ultratyylikäs video täältä.
30.4.
Rock-valokuvaajana tunnetun Tomi Palsan ottamia kuvia on nyt esillä Rockmusicassa. Varhaisin foto on vuodelta 1989, mikä on varsin nastaa. Kuvia on mm. artisteista Tom Jones, Backstreet Boys, Nick Cave & The Bad Seeds, Sex Pistols ja Joey Tempest.
***
Ääni- ja kuvatallennetuottajien Muuvi-videopalkintojen tämänvuotiset finalistit on nimetty. "Parhaan kotimaisen videon palkinnosta" kisaavat tänä vuonna:
Bomfunk MC's feat. Z-MC: Back To Back
Don Huonot: Pyhimys
Kemopetrol: Saw it on tv
Kemopetrol: Goodbye
Kotiteollisuus: Rakastaa/ei rakasta
Lab: Beat the Boys
Lordi: Devil Is a Loser
Mamba: Vielä on kesää jäljellä
The Crash: Star
The Rasmus: In the Shadows
Käytännössähän kyseessä ei ole suoranainen kotimaisen videon kilpailu, koska sääntöjen mukaan "ainakin yhden seuraavista on oltava suomalaista alkuperää: sävellys, esiintyjä tai video-/elokuvatuotantoyhtiö". Mutta kuka menestynyt elokuvaohjaajamme voitti ensimmäisen Muuvin vuonna 1991? Tsekkaa.
29.4.
Trailereita. Testosteronia. piste.
SWAT
T3, international trailer
X2, special effects
16.4.
hmm...kuinka paljon vaaditaan baarin jonossa seisoskelua, että päättää perustaa muusikkovihaamon :)
Daruden Next To You -singlen videoon kuvattiin efektiotoksia viime viikolla. Tältä studiossa näytti.
Kuriositeettina vielä kerrottakoon, että Daruden Music on Skandinavian tanssilistan #8 ja Australian klubilistan #19.
4.4.
Daruden 25.4. ilmestyvää Rush-albumia voi kuunnella ennakkoon Nelosen sivuilla.
Muistikuva.net on hauska, vielä testivaiheessa oleva ilmainen kuvapäiväkirja kamerapuhelimien omistajille. Kuvat julkaistaan uskaliaasti reaaliajassa...
31.3.
"Kevätkuvia". Jäät alkavat sulaa, mutta vedenpinta on 2-3 metriä siitä, missä se oli viime kesänä. Laituri seisoo kuivalla maalla ja simpukat ottavat aurinkoa. Kevään untuvat ilmestyvät.
26.3.
Jennifer Lopez feat. Saddam H
24.3.
Radioiden kanavatunnareiden eli jinkkujen tekeminen ei ole niin yksinkertaista kuin aluksi voisi luulla. Muutaman sekunnin pätkän pitää viestiä juuri oikeaa tunnelmaa eikä se saa alkaa ärsyttää jo parin kuuntelukerran jälkeen. Reelworldin sivuilla voi kuunnella yhtiön laadukasta tuotantoa Atlantin tältä ja toiselta puolelta.
20.3.
Bush: "On my orders, coalition forces have begun striking selected targets of military importance to undermine Saddam Hussein's ability to wage war. These are the opening stages of what will be a broad and concerted campaign."
Saddam: "The criminal little Bush has committed a crime against humanity."
Reuters on avannut ilmaisen uutisvideopalvelun, joka streamaa videota Irakin sodasta. Sotavideoiden lisäksi kuvaa välitetään mm. lehdistötilaisuuksista. Reuters raw video - War in the Gulf
Irakin sotaan liittyvät uutiset kanavalla #irakinsota. Spekulointi ja väittely kanavalla #irakinsota2. Join!
Päivän kevennys: Daypop on kiinnostava uutuus, joka listaa uutispalveluita ja blogeja, joiden perässä normaalit hakukoneet eivät välttämättä pysy.
18.3.
Bush antaa Saddamin suvulle 48 tuntia aikaa lähteä maanpakoon. Helsingin poliisi varautuu sotaan erikoisjoukoilla. Australia antaa Persianlahdella olevia joukkojaan USA:n tueksi. Irakin sotaan liittyvät uutiset, huhut ja spekulointi kanavalla #irakinsota. We want YOU!
14.3.
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -leffan jenkkitraileri on verkossa.
Maria Haanpäällä on erittäin hieno Etu-Töölölle omistettu kuvakollaasi Photowebissä. (via Räpyläpölkky)
13.3.
Musiikkibisneksen laskusuhdanne on ohi. Apuun saapuu, ah tietenkin, tietotekniikka! Reutersin mukaan espanjalaisen firman kehittämä softa etsii demoista hittiaineksia, ja bongaa niitä paremmin kuin yksikään A&R. Muun muassa Grammy-magneetti Norah Jones löydettiin ko. ohjelmalla. Jepjep. Sitten vaan Polyphonic HMI:tä tilaamaan ja uudeksi Martin Doddiksi, sanotaanko nyt kuukaudessa.
Suomalainen extreme-seikkailija Dominick Arduin hiihtää yksin kohti Pohjoisnapaa. Täällä voit seurata hänen etenemistään, joka ainakin tällä hetkellä on varsin rajattua. Dominick ajelehtii nimittäin irronneella jäälautalla odottaen apua. Olosuhteetkin ovat mukavat: Voimakasta pohjoistuulta, -35C. Lapin Radion sivuille on koottu Arduinin satelliittipuheluja paikan päältä.
12.3.
Yö-yhtyeen Joutsenlaulu voitti sitten todella yllättäen (buhahaa..) YleX:n järjestämän Kaikkien aikojen kotimainen biisi -äänestyksen. Toiseksi tuli CMX:n Ruoste ja kolmanneksi Zen Cafén Todella kaunis. Ensimmäinen tanssibiisi, Daruden Sandstorm, oli sijalla 11, ja paras hip hop, Bomfunk MC'sin Freestyler, sijalla 22. Koko listan näet täältä.
11.3.
Muutama päivä vaaleja jäljellä. Ville Itälän vaalikunnon voi tarkistaa chattailemalla hänen kanssaan kello 10.00-11.00 Verkkouutisissa.
Tänään on Suomalaisen musiikin päivä! YleX-kanavalla soitetaan
Kaikkien aikojen kotimainen biisi -äänestyksen 200 parasta kappaletta kahdentoista tunnin aikana alkaen klo 9
ja päättyen "Kaikkien aikojen kotimaiseen biisiin" klo 20.55.
7.3.
No niin pitihän se arvata...suomalainen naishiihtäjä jäi kiinni hiihdon MM-kisojen dopingtesteissä Val di Fiemmessä.
"Ny dopingskandal skakar Finland", luukuttaa Aftonbladet jo etusivullaan ja tarjoaa tietysti myös faktalaatikon aiemmista tapauksista.
"Ny finsk dopingskandale. "Kl.12 i dag sprang bomben: Ledelsen i den finske skiforbundet innrømmer at en kvinnelig langrennsløperen har testet positivt for doping under ski-VM i Italia.", tykittää myös norjalainen Aftenposten.
Hip hei, maailman ensimmäinen kännykkä täyttää 20 vuotta!
6.3.
Coca-Colan "peli- ja keskustelumaailma" Redzonessa olisi kaivattu vähemmän tyylittelyä ja enemmän
käytettävyyttä. Grafiikka on sekavaa ja ennenkaikkea liian pientä. Käytettävyys ei ole ensimmäistä kertaa sisään tulevalle mitenkään helppoa, vaikka
näin pitäisi olla. Eikä pelejä voi pelata ilman, että lataa ohjelmanpätkän koneelle eli mistä tahansa nettikahvilasta tai koulun koneelta ei palvelussa
pelatakaan. Selkeä miinus.
Nyt saadaan taas vauhtia äidinkielen opettajiin ja kielipoliiseihin; brittiläinen koulupoika on kirjoittanut kokonaisen
aineen tekstiviesteissä käytettävällä kielellä eli mitä erikoisemmilla
lyhenteillä.
Ja sitten positiivisemmin virittäytynyt juttu, sarjassamme "mitä ihmeen palveluja mobiilitekniikkaan voikaan liittää":
Astmapotilaille apua.
Lähinnä olettaisin, että jos apua todella tarvitsee, ei sitä enää siinä vaiheessa testaile itseään ja lähettele viestejä lääkärille.
5.3.
Tsekkaa tuoreita kuvia Dallas Superstarsin keikalta One-klubista, Tukholmasta. Klikkaa Vimmel ja scrollaa ihan alas.
Pekka antoi täyden kympin Daruden nettisaitille. Kiitokset omasta ja Apajan puolesta. Kohta kun saadaan kehiin vielä nettikauppa, niin futaa. Daruden Music-videosta muuten making of -ohjelma tänään SubTV:n Sessionsissa. Yhden version videosta voi tsekata myös jo netissä täällä. Erilainen versio tulossa perjantaina Ylen Top40-listaohjelmassa. Maailmalla mm. Graham Gold ja Judge Jules veivaavat Musicia klubeissa ja radiossa.
3.3.
Tänään saatiin merkittävä päätös Helsingin käräjäoikeudelta. Sonera-kirjan julkaisseen Art Housen toimitusjohtaja Heikki Haavikko joutuu paljastamaan poliisille kirjan kirjoittajan. Haavikkoa uhkaa muutoin 5000 euron sakko. Liikesalaisuus ja lähdesuoja eivät ilmeisesti suojaa Haavikkoa, koska hän ei ole varsinaisesti toimittaja.
Kaksi viikkoa vaaleja jäljellä, huh. Ennakkoäänestys alkaa 5.3.
Osa ei aio äänestää lainkaan, ja suosittelee netissä muillekin samaa, esimerkkinä
vaalit2003.cjb.net
Maisemakonttorin ihanuus :) Ei kauhean kaukana totuudesta...
Down Under On-line News on hauska sekoitus Australiaa ja Suomea. Kyseessä onkin ulkosuomalaisten ylläpitämä lehti. Ja Brisbanessa on vain 25 astetta lämmintä, huoh.
28.2.
Lahden toisella puolen tekijänoikeuksista ei tehdä turhaa numeroa. Suureksi hämmästyksekseni Viron TV3:a
voi katsella LIVENÄ verkon kautta! Mitäköhän jenkkituottajat pitäisivät, jos kuulisivat? Tuskin asiasta on
sovittu sarjoja sisään ostettaessa. Streami toimii todella hyvin, tällä voi jo oikeasti katsoa sarjoja.
Saksan Sony Music on tehnyt Ericssonin kanssa sopimuksen MUSE-palvelun (mobile digital music service) rakentamisesta. Keväällä starttaavan palvelun kautta matkapuhelimien omistajat voivat ostaa ja lähetellä musiikkiklippejä, multimediaviestejä, elämänkertatietoja, hittilistoja jne., jotka liittyvät Sonyn artisteihin. Palvelua testataan aluksi Saksan, Itävallan ja Sveitsin mobiiliverkoissa. Systeemi seuraa käyttäjän valintoja ja ehdottaa tätä tutustumaan artisteihin, jotka saattaisivat kiinnostaa myös.
James Cameronin uusin työ Ghosts of the Abyss vaikuttaa, erityisesti tällaisesta Titanic-fanaatikosta, erittäin mielenkiintoiselle.
Mutta onko Suomessa 3D-teattereita? Toivottavasti Heurekan Verne-teatteri käy tarkoitukseen, sillä tämän minä haluan nähdä!
Mighty44:n kotisivuilla voi nyt
tsekata Push It:n videon, joka kuvattiin Helsingissä, Mäntsälässä ja Porvoossa.
Vaikka tämä onkin jo levinnyt lähes joka paikkaan, ansaitsee tällainen munauksen täysi kymppi maininnan myös täällä:
"Moi, mä oon Jussi Ahde ja aion just vetää kokaiinia nokkaan."
Realvideo MTV3:n uutisista
DJ-links tarjoaa hyvän listauksen tiskijukkien ja
konevelhojen kotisivuista.
AT&T:n Natural Voices Text-to-Speech Enginen demo on aika hauska. Tulee mieleen ensimmäinen kerta kun sai C64:stä ulos puhetta.
Toinen kohokohta taisikin olla legendaarinen Drum Studio :)
21.2.
Äänestä Ketä Haluat -palvelu saa jatkaa toimintaansa normaalisti, koska se ei viranomaisten mukaan riko lakia. Mikäli äänien vaihtokaupassa siirtyisi rahaa, olisi kyseessä vaalilain rikkominen.
Konseptina ihailtavan omalaatuinen palvelu, joka on kerännyt valtavasti ilmaista huomiota tekijöilleen uutisten kautta. Käytännössä se kyllä survoo suhteellisten vaalien periaatteen suoraan suohon. Olisi mukava vaalien jälkeen tietää, kuinka monta vaihtokauppaa todella tehtiin. Niin, taustalla on entisen Riot Entertainmentin Jani Halme, jolta jo osataankin odottaa erikoisuuksia.
Vihdoinkin ensimmäinen syy ostaa Pocket PC: c64-emulaattori, jolla voi pelata mm. Commandoa, Boulder Dashia ja Giana Sistersia missä vaan.
Ihaile lisää kuvaruutukaappauksista. Hinta vaivaiset 6,95 dollaria. Enää puuttuu Pocket PC...
Oscar-gaala lähetetään suorana SubTV:ltä, kuten kaikki varmasti tietävätkin. Can't wait! Movie mistakes.co.uk on koonnut ehdokkaina olevista elokuvista näppärän sivuston, jolla voi virittäytyä pilkunviilaustunnelmiin ennen valvottavaa su-ma-yötä 23.-24.3.
Eniten ehdokkuuksia keränneessä Chicagossa on tietojen mukaan 10 virhettä. Aika vähän siis bongauksia vielä. Tai lieneekö tosiaan yksityiskohtaisesti luotu elokuva? Viime viikonloppuna ensi-iltaan jenkeissä tulleesta Daredevilista
on nimittäin bongattu jo 27 virhettä.
17.2.
Mitä poliisien mielessä liikkuu? Se selviää varsin hyvin poliisien uudelta keskusteluforumilta, joka pystytettiin poliisiylijohdon suljettua vanhan, sisäministeriön poliisiosaston tarjoaman forumin. Tätä uutta pystyykin ihme kyllä lukemaan tavallinen kansalainen ilman minkäänlaisia salasanoja. Joten kovin avoimesti ei kannata poliisien kertoa mahdollisista hairahduksista ;)
Kuntien internetpalveluista vastaavat uskovat kunnallisvaaleissa äänestämisen netin kautta olevan mahdollista vasta 2012. Kyllä tuntuu pitkälle menevän. Lue juttu Digitodaysta.
Uuden tai käytetyn tanssivinyylin tarpeessa? Megavinylin valikoima vaikuttaa ainakin ensivilkaisulta monipuoliselta.
14.2.
Music & Media -lehden mukaan Ruotsin radio aloittaa ensimmäisenä maailmassa 5.1-standardin mukaiset radiolähetykset. Lähetykset ohjataan maanpäällisen digi-TV-verkon ja Sirius2-satelliitin kautta. Ensimmäiset koelähetykset tehtiin helmikuun alussa nuortenkanava P3:n kautta Popstad 2003 -tapahtuman yhteydessä. What can I say but "cool" :)
Yksi mielenkiintoisimpia leffoja pitkään aikaan on venäläis-saksalainen yhteistyö Russian Ark, jonka traileri löytyy täältä.
Kyseessä on Pietarissa kuvattu täyspitkä elokuva, jossa on mukana peräti 2000 näyttelijää - ja koko filmi on kuvattu yhdellä otolla. Siinä jäävät Brian DePalmankin pitkät steadycam-ajot toiseksi. Kuuleman mukaan elokuvaa harjoiteltiin vuosi ennen kuvausten aloittamista. Nyt kun tuo leffa vielä saataisiin Suomeen...
YTV:n reittioppaasta on nyt myös slangiversio. (via Kuutio)
Huvittavimpia ennakkomainoksia -sarjassamme esittelemme tänään Extreme Ops -leffan trailerin. No ainakin polte lähteä Lappiin skimbaamaan syttyi taas.
12.2.
Pelinäyttely Game On! tulee syksyllä Tennispalatsiin! Ruutukaappauksen Aki Järvinen on jo pyydetty konsultoimaan projektia. Game on! kuuluu kyllä näyttelyihin, jotka on pakko mennä tarkastamaan. Ruutukaappauksessa on Järvisen ottamia kuvia näyttelystä viime syksyltä.
Osa Xbox-pelien hinnoista pudotetaan puoleen kertoo Tietoviikko. Kyseessä ovat ns. Platinum Hit -leiman alle tulevat pelit. Jokohan Xboxin hankkiminen alkaisi olla järkevää...
The League of Extraordinary Gentlemen -leffan teaseri on iskeytynyt verkkoon. Sean Conneryn tähdittämä verbaalivoimistelu on yksi tämänvuotisista sarjakuviin perustuvista elokuvista. Mukana omalaatuisia hahmoja näkymättömästä miehestä vampyyriin ja kapteeni Nemoon. Bladen Stephen Norrington istuu kameran takana. "The story centers around a team of extraordinary figures enlisted by a mysterious caller to stop a villain intent on turning the nations of the world against one another" - tämän tarinan saisi hyvin ankkuroitua myös nykypäivään ;)
11.2.
Nelosen tiistain Talousuutiset uutisoi suomalaisyritysten
lisäävän vähitellen yhteistyötä myös muusikkojen kanssa, perinteisten urheilijoiden ohella.
Törmäsin sattumalta englantilaiseen lailliseen p2p-clientiin, Wippittiin. Kyseessä on ilmeisestikin
laillinen palvelu, jossa tulee uutta kamaa jakoon aika ajoin, ja palvelun lunastamalla saa kaiken jakoon/imuroitavaksi.
Newslettereistä päätellen sisältöä tulee kohtuuvauhdilla.
"Wippit is the legal P2P music download service that gives you unlimited MP3 downloads, CD burning and full portability at only $49 for a whole years subscription"
No hinta ei ainakaan ole paha, jos sisältö ja yhteydet potkii.
E-Compil tarjoaa mahdollisuuden koota oman levyn eri biiseistä - osaksi ennen niiden virallista julkaisua, näin ainakin mainostetaan.
Hinta 18 euroa 20 biisiä. Mielenkiintoinen palvelu ainakin ranskalaisten kappaleiden vuoksi.
Jos joku missasi viime viikon Hyppönen Enbuske Experiencen ja maailman ensi-illan
Dallas Superstarsin uudesta videosta, niin Jaakon haastattelu ja videoklippi ovat katsottavissa HEE:n
sivuilla.
Raumanmeren juhannus kysyy kenen pitäisi Sinun mielestäsi esiintyä
festivaaleilla ensi kesänä. Vaikuta. Ei voittoa. Tältä Raumalla näytti viime vuonna Matiaksen silmin.
4.2.
Ville on duunannut tribuuttisivut edesmenneelle Studio Julmahuville, joka on kieltämättä yksi suomalaisen viihteen virstanpylväistä.
Vielä kun sivuille saataisiin videomuodossa legendaarinen sketsi Miska-raitiovaunun metsästyksestä :)
Matkalla Pakilaan synttärilahjaksi saamalleni metsästyskurssille (!) joku häiskä jakoi prosentti.info -lehdyköitä rautatieasemalla. Mikähän tuokin "Prosenttikoulu" on? Jälleen uusi
mainostoimiston kehittämä Alvin Bolt -viritelmä?
80-luku tekee comebackia - toivottavasti myös Bogart Co! (for die hard fans only)
Pakollinen missilinkki kun kerran joka paikassa tapetilla taas olevat: Miss Suomi –kisan osanottajat ottavat kamerapuhelimilla kiertuekuvia "kulissien takaa".
Kuvat ovat esillä Telian sponssaamalla sivulla, jonka kautta voi myös esittää kuvaustoiveita. Lieneekö sitten hyvä ajatus...
no ainakin roskapostia on tulossa yllin kyllin - uskoisin.
MixMobilen Mnetti.com tarjoaa ilmeisesti puoliammattimaisemmillekin Java-kehittäjille levityskanavan.
Oma tuote uploadataan Mnettiin, määritellään tekstiviestitilauksen koodi sekä tuotteen hinta ja automatiikka hoitaa loput. ihan hyvä konsepti, mutta millä
erotutaan massasta?
29.1.2003
Automaattisen tietojenkäsittelyn ihmeellinen maailma esittää:
buyundercost.com.
(valitse kieleksi Finnish ja klikkaa translate...)
Verkkokauppa.com ajaa hyvää asiaa ja kerää kansanedustajien sitoumuksia ryhtyä vastustamaan lisääntyviä kasettimaksuja.
Hieno blogi Games Bond kertoo pelkästään verkosta löytyvistä flash- ja shockwave-peleistä. Mainio ajatus, tuollaista on kaivattu! (via Ruutukaappaus).
27.1.2003
Matrix-trilogian virallisilla sivuilla on tarjolla yllättävänkin pitkä Super Bowl -traileri. Suosittelen. Eilen tuli sattumalta katsottua alkuperäinenkin Matrix uudelleen kun DVD saapui pitkältä lainamatkalta kotiin. Kuume nousi. Ei malta kyllä millään odottaa Matrix Reloadedia ja Revolutionsia...
26.1.2003
Daruden uusi Music-single on herättänyt runsaasti keskustelua Findancessa. Kommentit ovat kuitenkin enimmäkseen positiivisia.
Myös YleX:n uudella keskustelualueella on postauksia samasta aiheesta. Darude on tällä hetkellä myös mukana YleX:n uudessa
Himotuimmat-äänestyksessä, johon tietenkin kannattaa ottaa osaa - parhaimmin menestyneet soivat kanavalla enemmän. Darude lisättiin tällä viikolla (nro 4) YleX:n
A-soittolistalle, ja on siten mukana uutuuksissa. Myös tiskijukat ovat saaneet omat kappaleensa soitettavaksi.
Ensimmäisiä arvioita Musicista löytyy mm. Findancesta ja Pop-oppaasta. Molemmat positiivisia.
23.1.2003
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on iskenyt kyntensä Raid-elokuvaan. STTV on väläyttänyt tuottajayhtiölle mm. uhkasakon mahdollisuutta, koska leffassa on esillä tupakka- ja alkoholimerkki. Uskomatonta, että esityskieltokin on mukana puheissa - siihen tosin STTV:lla ei ole valtuuksia. Eikä pitäisi missään nimessä ollakaan.
Heh, Popstars rejects :) Rankkaa huumoria...
20.1.2003
Keskeiset Golden Globet menivät sitten Chicago ja The Hours -elokuville. Tähdetkin loistivat jälleen vaatteillaan (Reuters). Täydellinen voittajalista löytyy täältä.
Kotimaassa Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä pokkasi odotetusti paljon Jusseja, kaikkiaan kuusi. Täydellinen voittajalista löytyy täältä.
19.1.2003
Hollywoodin ulkomainen lehdistö jakaa tänään Golden Globe -palkinnot. Yleinen käsityshän on, että Golden Globen voittajat
ovat vahvoilla myös Oscar-kisassa. Kahdeksan ehdokkuutensa perusteella ainakin Zeta-Jonesin, Zellwegerin ja Geren musikaali Chicago
voisi olla kuumaa valuuttaa Oscareissakin. Huomenna se selviää. Harmillista, ettei Golden Globeja näe Suomen televisiosta suorana. Nyt pitäisi
alkaa kinuta sitäkin, kun SubTV kaikkien riemuksi nappasi Oscar-lähetyksen oikeudet itselleen. Ainakin E! Onlinen sivuilla
seurataan palkintogaalan etenemistä lähes reaaliajassa.
Oscar Guy on muuten jopa laskenut, miten usein Golden Globen voittaja sai myös Oscarin.
Entä kuinka moni Golden Globe -voittaja nimitettiin Oscar-ehdokkaaksi?
18.1.2003
Amerikkalainen musiikkitutkimuslaitos Pinnacle julkisti kappaleet, jotka soivat eniten USA:n radioissa vuonna 2002.
CHR-asemien eniten soinut kappale oli Nickelbackin How You Remind Me, joka oli myös parhaimmin tutkimuksissa pärjännyt
Hot AC -raita. Faith Hillin Breathe oli mainstream AC -kategorian ykkönen ja Temptationsin My Girl soi eniten oldies-asemilla.
Classic rock -asemien ykkönen oli Aerosmithin Sweet Emotion. Jep, tulokset ovat siinä, eikä niistä voi valittaa. Makuasiat ovat makuasioita.
Pitkästä aikaa tuli innostuttua nettipeleistäkin, kun löysin Aapelin uuden, mukavan tietyöpelin.
Ilmeisesti Levyraadin menestyksen siivittämänä Dallas Superstarsin Helium kohosi jälleen Suomen diskolistan top5:een. Ja Mighty44:n
Still Rocking jatkaa nelosena siinä edellä. Hienoa hienoa. Mighty44:n uusi sinkku Push It onkin jo kohta tuloillaan eikä Dallasin uuttakaan tarvitse kauaa odottaa...
Ewan McGregorin, Renee Zellwegerin ja Jeri Ryanin tähdittämän Down With Love -leffan trailerin perusteella
odotettavissa voi olla jotain hauskaakin. Saa nähdä.
Syntymäpäivälahjaksi saadussa Moulin Rougen kahden DVD:n versiossa taitaa olla mukavia easter egg -yllätyksiä. Hyvä, että tulikin mieleen tsekata.
Eduskuntavaalit lähenevät...Sillanpaa.net
Pistin kuvapuolen hieman uusiksi.
7.1.2003
Viime yönä tehtiin Hattulassa ainakin oman mittarimme pakkasennätys: -31 astetta!
Teknoajan virstanpylväs: DVD-suojauksen murtamaan onnistunut norjalaismies on vapautunut syytteistä (Digitoday).
6.1.2003
Dallas Superstarsin (JS16 ja Heikki Liimatainen) "Helium" voitti eilisen Levyraadin jättäen taakseen mm. Eminemin ja Jennifer Lopezin!
Marco Bjurström, Tommi Läntinen, Anna-Mari Kähärä ja Njassa olivat tämänkertaiset arvostelijat. Bjurström ja Läntinen antoivat "Heliumille" peräti täydet kympit.
Suomen dance chartilla kappale nousi paikalle 3 ja Ruotsin vastaavalla paikalle 4, edellään vain mastodontteja kuten Madonna ja Christina Aguilera. Kevään aikana julkaisuja tapahtuu ympäri Eurooppaa, saa nähdä mitä tapahtuu.
Tampereella rakenteilla oleva Mediamuseo vaikuttaa mielenkiintoiselle projektille.
Ei nyt aivan samaa kaliiberia kuin Briteissä esillä oleva Game On (joka on myös tulossa myöhemmin Suomeen), mutta lienee käynnin arvoinen paikka ensi keväänä. Esillä lehden, TV:n ja radion sekä tietokoneiden sisällöllistä ja teknistä historiaa, mm.
muinaismikroja.
Quentin Tarantinon tulevan Kill Bill -leffan käsikirjoitus näyttäisi löytyvän netistä. Niin ainakin näyttäisi siltä.
Liekö sitten aito ja oikea...
The Tradesin sivuille on koottu vuoden 2002 parhaat trailerit. Tällaiset listat ovat aina mielenkiintoisia :)
Ja ykkönen on....Brian DePalman Femme Fatale. Kieltämättä hyvä valinta. Comedianin hulvaton traileri pääsi sijalle 20 - itse olisin ehkä nostanut sen vieläkin korkeammalle.
3.1.2003
Uuden vuoden ja ennätyspakkasten kunniaksi tapahtui pienoinen julkisivu-uudistuskin. Ja ne voivat jatkuakin mikäli pakkaset pitävät sisätiloissa.
Kuriositeettina kerrottakoon, että tuo alaframen hile on kuvattu varaston kädensijasta macrolla :)
Kylmästä puheenollen, lupasivat Etelä-Suomeen torstain ja perjantain väliseksi yöksi pakkasta 25-35 astetta. Ilmatieteen laitos kertoo tätä kirjoittaessa seuraavaa:
Helsinki - Kaisaniemi Tuorein havainto: 03.01.2003 00:00 lämpötila -21.0 °C kosteus 84 % koillistuulta 2.4 m/s....onni on puolellamme.
Viime vuoden voittajaelokuvaksi voitaneen ainakin Briteissä julistaa filmi Psychedelic Cop, joka keräsi Empiren mukaan teatterikierroksella
kokonaiset 26 puntaa. Tuottaja lienee tarjonnut kierroksen baarissa ohjaajalleen...
Kohtuullisen mukava nettiradiokin pauhaa parhaillaan taustalla. Löydön nimi on m1Live.
Viimeksi soitettujen listalta poimittakoon mm. The Ones - Flawless, Paul Oakenfold - The Harder they Come, Atlantis vs. Avatar - Fiji,
Adamski - Killer, Timo Maas - Shifter, M&S - Salsoul Nugget ja Love Inc. - You're a Superstar. Vanhaa, mutta mukavan rentoa ja ennenkaikkea kuunneltavaa.
Dave Pearce soitti viime sunnuntain nelituntisessa megalähetyksessä läpi kuuntelijoiden äänestämän tanssikappaleiden all time favourites 30 -listan.
Mukavaa huomata, että Daruden Sandstorm oli varsin korkealla, ohittaen mm.
Robert Milesin Childrenin, Stardustin Music Sounds Betterin, BT:n Flaming Junen ja Future Sound Of Londonin Papua New Guinean (!).