![]() Radio Evilin tunnus Radio Evilin tunnus oli toteutettu tyylikkäästi Amigan musiikkiohjelmilla ja luonnollisesti monona. Mainita pitää ainakin lopussa oleva naisen ääni, joka kuuluu tunnarin tehneen Turtlen äidille. Sinänsä nerokasta, että ohjelman tunnari on näinkin pitkä, about 1,5 minuuttia. Jallu spiikkaa Steven Seagalin sisäänTyypillinen alkuspiikki, johon oli tällä kertaa sälytetty Steven Seagalin vierailu. Muistaakseni kyseisen herran laadukkaat draamat olivat pyörineet jutuissamme jo pidemmän aikaa tuolloin. Seagalina toimi siis Kärkkis. Radio Evilin ensimmäiset puhelutRadiostudion alkeellinen tekniikka oli aina vitsailun aiheena, mm. mikserissä olevat kaksi liitäntää puhelimille, joihin emme lukuisista pyynnöistä huolimatta saaneet varsinaisia puhelinlinjoja. Talouspäällikkö Sellmanhan (Asmunder) oli leppoisa kaveri, joka tosiaan kehotti tekemään rankempaa kamaa. Walleniuksen Hannu (Kärkkis) puolestaan oli lievästi sanottuna yhteistyökyvytön talonmies, joka ei ymmärtänyt aamu-uintia sählymailan kanssa naisten vuorolla. Entinen rehtori Esko Laine (Asmunder) esiintyi luonnollisesti myös tässä sketsissä. Soittaja kysyy neuvoaTyttö Turusta (Asmunder) kysyy neuvoa asunto-ongelman kanssa. Harvinaisen raaka vitsi jopa Radio Evilin ohjelmistoon, jälkeenpäin ajateltuna. Muistaakseni muut sitä päivittelivät jo tuolloin. Itse siis päivittelen vasta nyt. Maailman vähemmistöisin ihminenRadio Evilin tutkivan journalismin osasto löysi maailman vähemmistöisimmän ihmisen, Kal-an E-väläpsyyn. Suoraan sanottuna en muista mistä tämä juttu lähti liikkeelle, mutta homma paisui kuin pullataikina porukan hahmotellessa sketsiä ja osa taisi mennä improvisoimallakin. Maailman vähemmistöisin ihminen on niitä sketsejä, jotka ihmiset muistavat vielä vuosienkin takaa. Äänessä Jallu ja Asmunder. Kolopelin säännötKolopeli taitaa jo olla vanha vitsi, mutta tuolloin kukaan ei ollut, ainakaan Kakskerrassa, vielä kirjannut kolopelin sääntöjä ylös. Tästä kieli sekin, että muistini mukaan auditoriossa tirskahdeltiin kolopelin aikana varsin äänekkäästi. Herkkuna otoksen perässä on esimerkki siitä, miten moni nauhoitussessio katkesi laitteiden toimimattomuuteen. Joskus homma otettiin uusiksi kolmekin kertaa, muistelen. Ja sisältö muuttui siinä matkalla tietysti. Äänessä Nissse ja Hurtti. Lähetyksen poliittinen osuusTodiste siitä, että Radio Evil ei ollut keskittynyt ainoastaan viihteeseen. Radion poliittisen siiven toimittaja Hurtti keskustelee Kokoomuksen taloudellisesta tilanteesta. Asiallisesta keskustelusta päästään yllättävänkin suvereenisti älyttömyyksiin ja lopulta tuolloin ajankohtaiseen Heljä Misukkaan, joka vierailevan Kokoomusryhmänsä kanssa ohitti aina kaikki ruokajonossa ja sai heti leiman otsaansa. "Minä olen maksava asiakas". Äänessä Jallu ja Hurtti. Tutkivaa journalismiaYllättävää kyllä, Radio Evilin tutkivan journalismin osasto koki uuden tulemisen kun lasiovia oli hajonnut, kukat tuoksuneet, mehiläiset pörränneet ja lipputankoon peruutettu. Äänessä Asmunder ja Nissse. Radio Evilin lista 1Listat jos mitkä vetivät viimeistään kaikki vähänkään asiasta kiinnostuneet kuuntelemaan Radio Evilia. Alussa listat luettiin putkeen, mutta radion markkinointiosasto keksi myöhemmin pidentää kuunteluaikaa katkomalla listan kappaleilla tai listavierailla. Biisin, esittäjän ja miksauksen nimestä sai siis kuka tahansa tietää mitä kukakin oli törttöillyt viikon aikana. Kuittailu oli oikeastaan aika raakaakin toisinaan, jälleen kerran näin jälkeenpäin ajateltuna siis. Itsesensuuri nimittäin iski listoihin hyvin harvoin. Listan lukee Jallu. Radio Evilin lista 2 - vieraana Ville VideoSellmanin pyynnöstä top 17 -lista oli erityisen rankka. Tai sitten sen vuoksi, että edellisellä viikolla oltiin laivalla koko remppa. Listavieraana oli putkassa suuren osan risteilyä viettänyt Ville Video. Listan lukee Nissse. Radio Evilin lista 3 - vieraana Esko LaineYllättävää kyllä, tämäkin on top 17 -lista. Suurin osa listalle nousseista kappaleista on Esko Laineen esittämiä, sillä rehtori syöstiin varsin räikeästi koulun johdosta kesken lukuvuoden. Luonnollisesti Radio Evilin ajankohtaistoimitus kiinnostui aiheesta. Tällä kertaa lista oli lohkottu peräti kolmeen osaan, joten markkinointiosasto oli todella saanut mielipiteensä läpi. Uskomatonta kyllä listavieraana on oikeasti Esko Laine. Lukijana Jallu. Radio Evilin lista 4 - vieraana Tapani KansaHarvinainen näyte siinä mielessä, että alussa on äänessä varsin vähän koulussa näkynyt Turtle. Listavieraana on Tapani Kansa, mutta en todellakaan muista miksi. Lukijana Jallu. Rautaista markkinointiaRadio Evilin piinkova markkinointiosasto päätti vallata Kakskerran mediamarkkinat lopullisesti solmimalla mediayhteistyön Kakkalapio-lehden kanssa. Äänessä Asmunder. Toimitus nauttii Tapani KansastaTaisi tämän nauhoituksen aikaan olla kello jo reilusti aamyön puolella, kuten nuo nauhoitukset yleensä aina venähtivätkin. kukaan ei tunnu osaavan kappaleen sanojakaan... Sana tuottajaltaRadio Evilin tuottaja Hurtti kertoo suorat sanat lähetysten tasosta ja pistää porukan hyllylle, hetkeksi tosin vain. Nisssen viittaus Anssin hyllyllä olemiseen liittyy Radiomafian Anssin hyllyttämiseen, joka tapahtui tuolloin. ![]() Paritteluoppia Osmo A. Wiion tapaan Viestinnän kanssa kun on tekemisissä, ei voi olla törmäämättä legendaarisen Osmo A. Wiion oppeihin. Toisinaan viestinnän lainalaisuudet nostivat seinän pystyyn oli kyseessä sitten minkälainen viestintä tahansa. Siitä kai tämäkin sketsi juontaa juurensa. Radio Evilin lista 5Arkistojen kätköistä löytyi melkoinen harvinaisuus, käsittääkseni historian toinen Radio Evilin lista. Esillä mm. pappa-Koponen, Piiraisen norjan alkeet ja Sipon sirpaleet. Listan lukee Jallu. Ylvö Hupatsa raportoi HelsingistäRadio Evilin toimittaja Ylvö Hupatsa raportoi "suorassa lähetyksessä" Kansakoulunkujalta Helsingistä miten Paasikivi-Opiston hallintouudistuksen valmistelut etenevät kaoottisissa merkeissä. Omasta mielestäni yksi parhaimpia sketsejä Radio Evilin historiassa. Äänessä Hurtti. Haastattelussa Juhan Af GranEhdottomasti yksi parhaimpia lähes-improvisointeja mitä Radio Evilissä syntyi. Af Gran kertoo sydäntä riipivästi mm. nähneensä kuvia suurille emäaluksille kaapatuista tarjottimista. Äänessä Jallu ja Asmunder. Radio Evilin lista 6Radio Evilin listanäytteenä kuullaan kovassa huudossa edelleen ollut Nisa Sorayan huone 105. Listavieraana tällä kertaa itse Juhan Af Gran (Asmunder). Behold The Mighty ArmyRadio Evilin poikkauksellisen laajasta levyvalikoimasta löytyi myös tämä harvinaisuus, joka avasi heti toimituksen sydämet: Behold The Mighty Army - Your Love Is In My Veins. Viimeisen lähetyksen jälkeen vanha vinyyli päätettiin uhrata taiteen alttarilla, jotta kukaan ei enää pääsisi nauttimaan levyn silkasta nerokkuudesta. takaisinRadio Evil @ Paasikivi-Opisto 1994-1995
Palaute, ehdotukset ja Radio Evil -muistot ovat tervetulleita:
|